Isra Lehtinen
An-Nurin
sivuilla keskustellaan aika ajoin suomalaisesta islamista tai
islamista Suomessa. Tätä keskustelua on käyty myös muilla
areenoilla. Jälleen palaan tähän samaan teemaan.
Olen
itse ollut suomalaisen islamin puolestapuhuja siinä mielessä
kuin sen ymmärrän. Islam on islam, mutta ympäröivä
yhteiskunta väistämättä antaa sen toteutumiselle oman
leimansa.
Olen
kirjoittanut ja puhunut sen puolesta, että pitäisimme kiinni
niistä suomalaisista tavoista ja arvoista, jotka ovat islamin
kanssa yhteensopivia. Todellakaan mikään kulttuuri ei ole
puhtaasti islamilainen, vaan islamilaiset hyveet kuuluvat
ihmisluontoon ja näin ne näkyvät eri painotuksin ympäri
maailmaa.
Olen
kannattanut myös vuorovaikutusta yhteiskuntamme kanssa ja
dialogia vaikkapa kristittyjen kanssa. Sydäntäni lähellä ovat
olleet kaikki hankkeet, joilla kuilua muslimien ja "muun
maailman" kanssa vähennetään. Olen myös toiminut yhteistyössä
eri kulttuureista tulevien muslimien kanssa - jopa niin, että
yleensä olen ainoa suomalainen joukossa.
Niin
- kirjoitin perfektissä, mutta olen edelleenkin näiden asioiden
kannattaja. Olen jäänyt vain miettimään olenko tullut väärinymmärretyksi,
enkö ole ilmaissut itseäni selkeästi vai onko syynä vain se,
että jotkut ymmärtävät suomalaisuuden yhdistettynä islamiin
toisin kuin minä? En tarkoita tätä kenellekään henkilökohtaisesti,
sellaiset eivät An-Nurin pääkirjoituksiin kuulu. Kyse on
asiasta.
Itse
nimittäin koen, että joskus suomalaisuutta on korostettu
liikaakin. Miksi esimerkiksi vuorovaikutus ns. islamilaisen
maailman kanssa ei saisi näkyä missään? Jos ajattelen itseäni,
matkustelin 80-luvulla ympäri Eurooppaa ja kodissani näkyivät -
näkyy osittain vieläkin noiden matkojen jälki.
Silloin
kun tieni muslimina oli vielä aivan alussa, ostin kirjan nimeltä
Islamic Art ja ihastuin sen antiin. Arabialainen kalligragia oli
minusta myös kaunista, vaikka en tuolloin ymmärtänytkään siitä
mitään. Rukousmattojen kuviointi ja värit houkuttelivat. Ensimmäinen
rukousmattoni päätyi seinävaatteeksi ja on sitä vieläkin.
Miksi minun pitäisi pyrkiä olemaan niin suomalainen, ettei mitään
tuosta ihailemastani taiteesta näkyisi kodissani? Kotini on
linnani, kuten sanotaan. Sitäpaitsi niillä on minulle myös
uskonnollista merkitystä.
Maailma
kansainvälistyy koko ajan - tosin väärin painotuksin: talous
korostuu. Mutta myös vieraat kulttuurit ovat meitä monin tavoin
lähempänä kuin aikaisemmin. Miksi siis me muslimit yksin
roikkuisimme jossain "puhtaasti suomalaisessa"? Ja mitä
tuollainen käsite pitää sisällään?
Eräs
sisko sanoi pukeutumisesta keskustellessamme osuvasti: miksi meidän
pukeutumisemme (huivi) kohdalla suomalaisuudesta vouhotetaan, kun
me itse asiassa pukeudumme suomalaisemmin kuin moni muu. Eiväthän
amerikkalaiset farkutkaan ole suomalaisia.
Itseämme
ja identiteettiämme me emme saa hukata, mutta myös
kaksikulttuurinen avioliitto, jossa moni kanssasisareni elää,
muovaa väistämättä. Avioliitossa ollaan (ainakin normaalisti)
vuorovaikutuksessa keskenään ja toisen ajattelutapa vaikuttaa
osittain myös toiseen. Tällä en todellakaan tarkoita, että
miehen "vieras" ajattelutapa saisi olla dominoiva.
Leben
und leben lassen - elä ja anna toisten elää - jos nyt oikein
sotkisimme kulttuurit keskenään. Eläkää hyvin!
TIEDOTETTAVAA:
Ensi
kuussa ei ilmesty An-Nuria, vaan joulukuussa ilmestyy yhdistetty
marras- ja joulukuun numero.
Lehteen
kaivataan uusia kirjoituksia ja kirjoittajia! Edelleenkin
Lastennurkka kaipaa pitäjää!
LASTENJUHLASTA
(9.10.99):
Tapahtuma
onnistui yli odotusten - väkeä tuli enemmän kuin osasimme
odottaa! Lastenjuhlan onnistumista myötävaikuttivat monet
avustajat: Marjo hoiti tilanvaraus- & avainrumban sekä jälkisiivouksen
ja ison tiskivuoron parin muun siskon jelpatessa, Marittalta
saimme suurimman osan lasten karkeista, Marjaanalta poikien autot
ja lentokoneet samoin hän oli järjestelyapuna ennen h-hetkeä,
Tuula leikitti lapsia ja Monikulttuurikerho askarteli lasten pääsyliput!
Kiitos kaikille juhlassa mukana olleille! Eiköhän oteta joskus
uusiksi?!
HUOM.
Lastenjuhlasta jäi reilun sadan markan vaje. Voisivatko ne,
joilla on mahdollista, laittaa pienen summan An-Nurin tilille tai
antaa Isralle käteen? Tiedonantoihin: Lastenjuhlalle.
***
|