Isra Lehtinen

Olen nähnyt kaksi ääripäätä tytön kasvatuksessa, joista kumpaakin vastustan. Suomessa on nykyisin yleistynyt se, että tytöiltä vaaditaan paljon, jotta heistä tulisi jotain, että heillä olisi oma ammatti eivätkä he jäisi vain kotiin. Sinänsä koulutus on mitä tärkeintä, islamissa jopa velvollisuus - siis yhtä hyvin tytöille kuin pojille. Mutta kun tytöiltä vaaditaan liikaa. Olen keskustellut monen ikäiseni ja nuoremman naisen kanssa ja huomannut, että kodin vaatimukset ovat luoneet sisäisen ristiriidan. Tähän ristiriitaan on ehkä juuri valittu islam tasapainottavaksi tekijäksi - yleensä tiedostamatta.

Tämä tytöiltä vaatiminen on johtanut siihen, että pojat on unohdettu. Ajatellaan kai, että kyllä pojista aina jotain tulee itselläänkin. Vaan eipä aina tule. Monesta tällaisesta pojasta on tullut varsin saamaton eikä hän ole yltänyt elämässään juuri mihinkään. Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa?

Kun puhun naisen ja miehen asemasta, käytän sanaa tasavertainen, sillä tasa-arvo on minusta arvolatautunut sana. On se vaan tasa-arvoa, kun tytötkin voi ryypätä, harrastaa seikkailuja ym. Miksi ei yritetä saada poikia kunnolliselle tielle sen sijaan?

Eniten nykysysteemistä kärsivät lapset. Kun äiti ei ota vastuuta lapsista, ei sitä oikein ota kukaan. Kumpikaan vanhemmista ei halua nykyän luopua mistään lasten vuoksi. No, miksi lapsia sitten hankitaan?

Toinen ääripää on tyttöjen kasvattaminen tyhmiksi. Asuessani 80-luvulla Englannissa huomasin, että tämä oli siellä aika tavallista. Tyttöjen ainoa päämäärä oli päästä hyviin naimisiin ja sitten olla kotirouva. Opiskelusta viis. Kotonaolossa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta kun ei heidän kanssaan voinut mistään keskustella, kun elämän täytti miehestä puhuminen, lasten kuskaaminen, kotityöt ja viherkasvit. On tällaista joskus täällä Suomessakin, myös muslimien keskuudessa (ja muslimimaailmassa). Minua tämä sitten ärsyttää. Tietenkään kaikilla ei ole päätä tai halua opiskella, mutta siltikään en jaksa aivottomia naisia - enkä kyllä miehiäkään.

Tyttäreni (kohta 5-v.) ei tarvitse tulla filosofian tohtoriksi tai edes maisteriksi, vaan hän saa minun puolestani päätyä vaikka kotiäidiksi, kunhan on hyvä muslimi. Mutta minusta on itsestään selvää, että kutakuinkin älykäs tyttö käyttää päätään ja opiskelee kuten islamiin kuuluukin. Pidän tärkeänä myös hyviä harrastuksia, vaikka ne eivät vielä tässä vaiheessa ole keskeisiä. Alle kouluikäistä on turha stressata, sillä englanninkielinen Montessori-leikkikoulu on jo voimia vievää.

Kotitöiden en katso kuuluvan vain äidille, koska en ole ainoa, joka täällä sotkee. Tosin ei meillä keskustella miehen osuudestakaan - häntä kun ei ole. Tämä on kahden naisen huusholli. Tyttäreni Somaya on pienestä saakka saanut autella kotiaskareissa, mutta en vaadi liikoja. Yleensä lautanen on vietävä tiskipöydälle ruoan jälkeen, mutta teen sen joskus hänen puolestaan - vain yhden esimerkin mainitakseni.

Mietin joskus tietääköhän Somaya miksi miehiä on ylipäätään olemassa? Äiti kun taitaa olla hänen silmissään se, joka tekee kaiken: äiti käy töissä (tosin sivutoimisesti, mutta kaikkea tätä ei lapsi ymmärrä), äiti opiskelee, äiti hoitaa kotia, lasta, opettaa moskeijassa, käy kokouksissa, roikkuu puhelimessa, katsoo uutisia, lukee lehteä ja niin edelleen. Äiti pitää lisäksi kuria, mutta myös lohduttaa ja ottaa syliin. Äiti on myös se, jolta pyydetään kaikke. Kun äiti usein sanoo: "ei ole rahaa", niin Somaya on oppinut kysymään: "äiti, onko sulla rahaa?" Eli äiti huolehtii talousasiatkin. Eikä Somaya tiedä rahahuolista...

Kysyin Somayalta hiljan miksi miehiä on olemassa. Vastaus: "No, jos joku nainen haluaa mennä naimisiin, täytyy olla mies." Hyvä! Entä muuta? No, onneksi leikkikoulussa näkee isiä hakemassa lapsiaan, joten tämä oli yksi miehen tehtävä - ja lasten ulkoiluttaminen. Tämän jälkeen keskustelumme meni vähän leikiksi kummankin puolelta.

En pidä sellaisista leluista kuin barbit. Joku väitti niitä tytöille luontaisesti kuuluviksi. Minusta kyllä kasvatuksella ja opetuksella on vaikutuksensa. Minusta barbit opettavat tytöille sellaisia arvoja naisena olemisesta, etten ole innostunut asiasta. En tarkoita, että tukahduttaisin tytössä olevaa naista, mutta millaista naista ylipäätään ruokimme? Tyttäreni tavanneet tietävät, että puen hänet yleensä nätisti, mekoista hän pitää ja kauniissa kiharoissa on yleensä rusetti. Mutta ajatus, että hänen pitäisi pienestä pitäen olla kaunis miehiä varten saa minut kerta kaikkiaan näkemään punaista. Sellainen on naisen alistamista jos mikä! Ihan niin kuin tuo olisi naisen luomisen tarkoitus! 

Kun Somaya viime talvena meni muuttomme vuoksi vähän "raiteiltaan" eikä saanut nukuttua kunnolla, oli hän tietenkin yliväsynyt. Hän teki sellaista mitä ei yleensä tee: puri yhtä leikkikoulukaveriaan. Pojan äiti sanoi: "Eivät tytöt pure." Ihmettelin. Itse olen opettanut, että purra ei saa, se on rumaa. Toista sattuu, miltä sinusta tuntuisi. En ymmärrä miksi tähän pitäisi sukupuoli vetää mukaan. 

Kasvattaessani tytärtäni en yleensä mieti häntä tyttönä, vaan lapsenani. Jos minulla olisi poika, olisin varmaankin suurimmassa osassa asioita samanlainen. Välillä kuitenkin vertaan Somayaa itseeni lapsena. En esimerkiksi ymmärrä miksei hän juuri leiki nukeilla. Minulla nukkeleikit olivat kaikkein tavallisimpia. Kesällä Somaya oli paljon pihallamme, oppi olemaan ilman äiti 4,5-vuotiaana. Kerran lähdin hakemaan häntä sisään, kun ikkunasta kutsuminen ei tehonnut. Ehdin juuri väliin ennen kuin sotaleikki alkoi. Hän nimittäin leikki 4- ja 6-vuotiaiden veljesten kanssa ja pojilla oli pyssyt, jotka otettiin esiin. Silloin sanoin, etteivät tytöt sotaa leiki. Se on sellainen leikki, jota en kenellekään halua, pojilla sitä ei kuulemma voi välttää. 

En toki kiistä, etteikö tyttöjen ja poikien välillä olisi eroa, mutta kaikki erot eivät johdu sukupuolesta. On paljon yksilötason erojakin. Katsomalla muutamaa poikaa tai tyttöä ei voida vielä sanoa: "pojat ovat tuollaisia" tai "tytöt ovat tällaisia". 

ps. Toivon tällä kirjoituksella avaavani keskustelun ja kirjoitussarjan naiseen liittyvistä asioista. Joskus olen kuullut, että joku on ihmetellyt miksei An-Nurissa pohdita naiseutta tai kirjoiteta naisesta islamissa. Osittain syynä on se, että yleensä julkaisen mistä lukijat kirjoittavat eikä aiheesta ole tullut kirjoituksia. Itse olen ollut aika kyllästynyt teemaan nainen islamissa, mutta on totta, että aihe on tärkeä. En myöskään ole halunnut tehdä An-Nurista naistenlehteä, onhan meillä paljon mieslukijoitakin. Lisäksi olen kokenut, että suurin osa islamissa on sekä miehille että naisille ja tästä on tärkeä kirjoittaa, eikä ottaa vain yhtä osa-aluetta.