Artikkeli naisia käsittelevään sarjaan 
Marjaana ElSayed 

Objektiivisuus on yksi nykymaailman mielisanoista. Kirjoittaessani Sudanista ja sudanilaisista en voi väittää olevani objektiivinen, koska rakastan sitä maata ja sen kansaa! Lukija huomioikoon tämän tosiasian lukiessaan tätä vaatimatonta aikaansaannostani - artikkeli ei ole kriittinen kuvaus Sudanin nykytilanteesta, vaan nostalginen tarina siellä vietetyistä vuosista ja niistä lukemattomista sudanilaisista, jotka minulla on ollut kunnia tavata. 
Sudan on pinta-alaltaan (n. 2,5 milj. km2) Afrikan suurin maa. Se on myös islamilainen maa - yksi niistä harvoista islamilaisista valtioista, joka on osittain muuttanut länsimaisen lakijärjestelmänsä islamilaiseksi. 70 % sudanilaisista tunnustautuu sunni-muslimeiksi, 25 % sen noin 33 miljoonaisesta kansasta on animisteja ja loput 5 % kristittyjä (kopteja ja roomalaiskatolisia pääosin). Sudanin pääkaupungissa Khartoumissa moskeijat ja kirkot seisovat sulassa sovussa vierekkäin. Maa on suuri ja suuri on se erilaisten kansojen ja heimojen kirjo, jotka sitä asuttavat: arabit, dinkat, nubat, bejat ja nuerit vain joitakin suurimpia heimoja mainitakseni. Sudanissa puhutaan noin 150 eri kieltä, arabia ja englanti ovat virallisia kieliä. 
Sudanin itsenäisyys on tuore - Sudanin demokraattinen tasavalta perustettiin 1.1.1956, jolloin se vapautui Englannin ja Egyptin alaisuudesta. Sen poliittinen historia on värikäs - vallankaappaus on seurannut toistaan - sudanilaisen politiikan huipulla tosiaan tuulee! Nykyinen presidentti Omar ElBashir otti vallan armeijan myötävaikutuksella umma-puolueen elinikäiseltä johtajalta Saddiq ElMahdilta verettömässä vallankumouksessa kymmenen vuotta sitten. 
Numeiri, joka oli Sudanin presidentti 80-luvulla, kutsui maataan Afrikan leipäkoriksi. Hänen tarkoituksenaan oli kehittää Sudanin maataloutta, jotta maa olisi voinut ruokkia miljoonat nälkäänäkevät afrikkalaisveljensä ja -sisarensa - valitettavaa on, että hänen unelmansa ei ole vielä toteutunut. Sudanin maaperä on viljavaa, ja sen läpi virtaavat sekä Sininen että Valkoinen Niili yhtyen Khartoumissa Niiliksi, joka laskee Välimereen. Maatalous elättää vieläkin kolmasosan sudanilaisista verrattuna teollisuuteen 20 %. Tärkeimmät vientituotteet ovat puuvilla, seesam, gummi arabicum, karja sekä vuodat ja nahka, ja tulevaisuudessa myös juuri löydetty öljy, jota toistaiseksi riittää vain kotimarkkinoiden käyttöön. 
Sudanilaisten elämä ei meidän näkökulmastamme katsoen kestä kauan keski-iän jäädessä miehillä 55 ja naisilla 57 ikävuoteen. Lapsikuolleisuus on korkea, 72 lasta jokaista 1000 syntynyttä kohti. Syntyvyysluvut ovat myös korkeammat kuin mihin me olemme täällä Pohjoismaissa tottuneet, sudanilaisperheissä on keskimäärin 5,68 lasta. Lukutaidottomuutta on maan köyhyydestä johtuen myös vaikea kitkeä - 57,7 % miehistä ja 34,6 % naisista osaa lukea. 
Sudanilaisten sisartemme elämää voi parhaiten kuvailla esittelemällä kuvitteellisen elämänkaaren kohokohtineen. Tyttären syntymää ei perinteisesti Sudanissa pidetä poikaa "pahempana". Nimeämisjuhla, "simaya", on aivan yhtä mittava kuin poikaa juhlittaessa. Sudanilaisella synnyttäjällä on tapana viettää kokonaiset 40 päivää kirjaimellisesti sängyssä maaten toisten naisten syötettävänä ja palveltavana - mutta naisten alettua työskennellä miesten rinnalla kodin ulkopuolella, on tämän tavan noudattaminen kaupungeissa jo mahdottomuus. 
Ympärileikkausjuhla, "tahour", on seuraava suuri juhlatilaisuus tytön elämässä. Juhlasta thedään julkinen, jotta potentiaalisten sulhasten äidit kuulisivat ja tietäisivät perinteen tulleen täytetyksi. Sudanissa tyttöjen silpominen on laissa kielletty jo 1940-luvulla, mutta tapaa on vaikea kitkeä etenkin koulua käymättömien joukossa. Sudaniin on myös 90-luvulla perustettu erityinen komitea edistämään haitallisten perinteiden tukahduttamista - tyttöjen ympärileikkaus on komitean listalla ensimmäisenä. 
Koulutus aina yliopistoon saakka on ilmaista, menestyneille varattomille opiskelijoille myös yliopisto-opetus. Sudanissa tytöt ja pojat käyvät eri kouluja ala-asteelta alkaen: 6+3+3 vuotta ja Englannin mallin mukaan he pukeutuvat yhtenäisiin kouluasuihin. Koulut kärsivät sekä materiaali- että opettajapulasta. Luokat, joissa on yli viisikymmentä oppilata eivät ole harvinaisia. Yliopistoja on perustettu lisää vastaamaan ja vastaanottamaan aina kasvavia opiskelijamääriä - 64 % vuonna sisäänotetuista opiskelijoista oli tyttöjä, joten tendensi näyttää olevan sama kuin Suomessa. 
Sudanilaiset tytöt saavat käydä koulua niin pitkälle kuin kyvyt riittävät. Jos koulumenestys antaa odottaa itseään, saatetaan tyttö naittaa nuorenakin, mitään lapsivioliittoja ei Sudanissa kuitenkaan suosita. Avioliitto on ainoa mahdollisuus muuttaa pois kotoa. Yksiö käsitteenä on Sudanissa tuntematon - puhumattakaan itsevalitusta sinkkunaisen elämästä. Serkkujen väliset liitot olivat itsestäänselvyyksiä vielä muutama kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt Sudanissakin kuulee ns. rakkausavioliitoista: opiskeluaikoina tai ystävien kautta tavatuista elämänkumppaneista. Myös heimo ja perhe ovat tärkeitä kriteereitä vaimoa tai miestä valittaessa. En malta olla kertomatta pientä anekdoottia omalta kohdaltani. Mieheni heimo on pohjoisesta kotoisin, ja hänen kertoessaan isoäidilleen avioliitostamme tämän ensimmäinen kysymys oli, tuleeko vaimo pohjoisen heimoista -johon mieheni tietysti vastaamaan, että niin pohjoisesta kuin voi! Isoäiti hyväksyi oitis uuden miniän. 
Avioliiton solmiminen Sudanissa maksaa, mahr (huomenlahja) saattaa nousta kymmeniin tuhansiin markkoihin puhumattakaan muista lahjoista, joita sulhanen kykynsä mukaan hankkii. Tuleva aviomies ostaa morsiamelleen "sheelan", joko 6 tai 12 kpl aina alusvaatteista päällysvaatteisiin ja kenkiin, kultakoruja ja hajusteita myöten. Tarkoituksena on, että morsian ei pukeudu enää isänsä talossa käyttämiinsä vaatteisiin, jotka hän usein lahjoittaakin sisarillensa ja ystävättärillensä, vaan on avioliiton solmimisen jälkeen täydellisesti sulhasen vaatettama. Morsiamen perhe kustantaa itse hääjuhlan ja hänen omaisensa antava lahjaksi pariskunnalle makuuhuoneen kalusteet. 
Sudanilaisen morsiamen valmistelu perinteiseen hääjuhlaan vie kokonaisen kuukauden. Ensin hänen ihoaan pehmennetään ja vaalennetaan (sudanilaisten ihanne on vaalea iho) savukylvyillä - maassa on kuoppa, jossa kyteviä, savuavia puunkappaleita. Morsian sivellään lampaanihrasta keitetyllä, hajustetulla rasvalla ja istutetaan eevanpuvussa kuopan päälle. Hänen päällensä levitetään paksu vuohenkarvaviltti huolellisesti niin, että vain pää on näkyvissä ja että savu pääsee ulos ainoastaan pienistä raoista. Ennen kylpyä hänen ihonsa on kuorittu durrasta keitetyllä ja hajustetulla kuorinta-aineella, "dilkalla" - morsiamen ei tarvitse itse äheltää vartalonsa kimpussa, vaan häntä autetaan auliisti. Näin häntä kylvetetään joka päivä aina viimeiselle häitä edeltävälle viikolle asti, kunnes on aika poistaa kaikki ihokarvat sokerista ja limetistä tehdyllä karvanpoistoaineella. Ihon, joka tässä vaiheessa kiiltää pehmeyttään, annetaan levätä muutama päivä ja sitten onkin jo aika kutsua hennaaja taloon. Morsiushenna koostuu kuvioista aina käsistä käsivarsiin ja jalkateristä puoliväliin pohkeita. Hennaajat ovat ammattitaitonsa taitavaa väkeä Sudanissa ja heidän palkkansa ei koostu ainoastaan palkkiosta, vaan myös niistä avokätisistä juomarahoista, joita lopputulokseen tyytyväiset sukulaiset hänelle antavat. Morsiustalon täyttää iloinne nauru ja laulu sekä "zakarit"-huudot. Naiset Sudanissa osoittavat sekä iloa että surua kimakalla "juuuiii juuuiii" äänellä, joka saadaan värisemään säätelemällä ilman ulostuloa peukalolla ja etusormella eikä siis kielelä kuten useimmat arabisiskonsa tekevät. 
  
Häätilaisuuteen morsian puetaan sulhasen tuomaan kauneimpaan tobeen. Tobe on sudanittarien kansallisasu, joka on 1,5 m leveä 4,5 m pitkä, ohuehko kangas, jonka nainen käärii ympärilleen peittäen tällä myös päänsä. Hänet hajustetaan erityisesti häitä varten tehdyllä vahvalla "khumralla", sudanilaisella hajuvedellä. Sen teko on taidetta ja se onnistuu vain muutamilta, mutta hyvin tehtynä sen tuoksu on kerrassaan huumaava... Siinä on pääaineina santelipuun öljyä, missik-hajustetta ja useaa eri hajuvettä. Häiden jälkeen uusi sudanilaispariskunta lähtee häämatkalle kukin varojensa mukaan. 
  
Häiden jälkeen alkaa arki. Häiden korkeista kustannuksista johtuen avioituessaan miehet ovat usein jo niin iäkkäitä, että heillä on pitkään työelämässä oltuaan varaa myös omaan kotiin. Muuten on aika tavallista, että nuoripari asuu ensin jommankumman vanhempien luona. Tämä myös yleensä mahdollistaa sen, että vaikka lapsia alkaisi syntyä heti ja tiheään, aviovaimo voi silti käydä työssä. Naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella etenkin suurissa asutuskeskuksissa on tavallista. Työssäkäyviä naisia on jo kaikissa yhteiskuntaluokissa. He valtaavat aamuisin kaupunkien torit, missä he valmistavat pienillä keittimillään kahvia tai teetä myyntiin, he myyyvät nälkäisille leipää papujen tai kikherneistä paistettujen "tamiyoiden" kera. He täyttävät toimistot miesten lähdettyä ulkomaille rahaa ansaitsemaan, he opettavat kouluissa ja yliopistoissa, hoitavat ja lääkitsevät sairaaloissa. 
  
Naiset tietävät arvonsa sudanilaisessa hierarkiassa ja etenkin sudanilainen isoäiti on nainen valtansa huipulla; häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Naiset johtavat perhe-elämää kodeissaan, olkoon se sitten maja, savesta rakennettu huone tai betonista valmistettu talo. Sudanilaisia asumuksia kiertää aita, sellainen on myös erottamassa naisten ja miesten puolta toisistaan. Naisten puolelle pääsevät vain veljet, isät, serkut - naiset saavat kyllä asiallisesti pukeutuneina tulla miesten puolelle taloa, joka useimmiten onkin paremmin varustettu ja edustava. 
  
Sudanilainen päivä alkaa teellä, jossa on puolet maitoa. Etenkin talvisin, jolloin lämpötila saattaa öisin laskea aina kymmeneen asteeseen, kunnon emäntä tarjoaa perheelleen "ligemateja" - pieniä, öljyssä paistettuja munkkeja. Miehet rientävät torille ostoksille, itseään kunnioittava perheenäiti ei sitä itse tee vaan mies tuo ostokset päivittäin kotiin. Aamiainen tarjoillaan klo 9-11 välillä tai viedään työpaikoille kerrostetuissa kuljetusastioisssa "amuteissa". Siihen kuuluu sudanilaisten kansallisruokaa härkäpapuja -"fuulia", fetajuustoa, kananmunia, salaattia, leipää ja jotain makeaa: hunajaa, hilloa tms. Sudanilaiset vitsailevatkin, että juuri kun virkamies on saapunut työpaikalle ja juonut aamuteensä, hän lähtee aamiaiselle, jolta palaa lähteäkseen heti kotiinsa syömään päivän pääateriaa, lounasta. 
  
"Grada" eli lounas syödään sudanilaiskodeissa kahden, kolmen aikaan, jonka jälkeen on siesta aina asr-rukoukseen saakka. Luonaalla nautitaan yleensä lihasta (lampaan, naudan tai kanan) valmistettua "mulähiä", muhennosta, ja salaattia. Talon vauraudesta riippuen niitä on useita tai yksi ainoa. Jälkiruoaksi nautitaan hedelmiä tai englantilaisilta perinnöksi jäänyttä "custardia". Hedelmiä löytyykin omasta takaa aina appelsiineista mangoihin ja papaijoihin. Siestan jälkeen auringon paahteen jo vähän hellitettyä on naisten aika lähteä liikkeelle hoitamaan sosiaalisia velvollisuuksiaan. Vierailla täytyy sairaiden, synnyttäneiden, avioituneiden, matkalta saapuneiden, omaisensa menettäneiden tai muuten vaan iloitsevien tai surevien luona - syitä vierailuihin löytyy monia. Naapurukset käyvät toisillaan päivittäin, pidemmälle lähdetään yhdessä. Iltateen, joka useimmiten tarjoillaan kakun kera, ja iltapalan, johon kuuluu taas papuja tai makeaa riisipuuroa, jälkeen pääsee perheenäitikin lepäämään. 
Naiset ovat saaneet luoda omaa uraansa vuosikymmenien ajan, ja koska varattomuus ei ole koulumenestyksen tiellä, Sudanista löytyykin useita eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevia, vahvatahtoisia, miestenkin aloilla edenneitä naisia. Naisia on edennyt aina ministereiksi asti! Minulla oli ilo ottaa osaa Sudanissa International Muslim Women Unionin perustavaan kokoukseen kolme vuotta sitten. Wisal ElMahdin, tunnetun sudanilaissuvun edustajan ja Hasan ElTurabin vaimon aloitteesta Sudaniin kokoontui musliminaisia kaikilta maailman kolkilta perustamaan järjestöä, jonka perusajatuksena on ajaa musliminaisten asiaa maailmassa ja tehdä tunnetuksi heidän ajatuksiaan: vain yhdessä olemme voimakkaita. Idea oli saanut lopullisen muotonsa Pekingin naistentapaamisessa, jossa muslimeilla ei ollut yhtenäistä heidän asiansa ja maailmankatsomuksensa puolesta taistelevaa järjestöä. IMWU on sittemmin liittynyt YK:hon ja sen pääkonttori on Sudanissa. Suomessakin vieraillut Anne-Sofie Roald edustaa järjestöä Euroopassa. Ruotsissa on järjestetty pari Skandinavian kattavaa kokousta hänen aloitteestaan. Jos olet kiinnostunut IMWUsta ja sen toiminnasta, annan mielelläni lisätietoja. Järjestön II maailmanlaajuinen yhteistapahtuma järjestetään tänä vuonna 25-27 helmikuuta Beirutissa.