Annur islamilainen lahti
   
 FAJR-RUKOUKSEN TÄRKEYS  osa 2

Suom. Khadija

Lyhennetty Sheikh Muhammed Salih Al-Munajjid'in kirjasta

Muslimin pitäisi rohkaista vaimoaan, esimerkiksi herättämällä hänet fajr-rukoukseen ja vaimon tulisi rohkaista miestään riippumatta siitä kuinka uupunut mies on. Lasten tulisi myös etsiä apua isältään herätäkseen, joten hän voi herättää heidät kun on rukouksen aika. Yhdenkään isän ei tulisi sanoa. "Heillä on kokeita, he ovat väsyneitä, antaa heidän nukkua, lapsiraukat." On virhe luulla, että näin toimiessa olisi hellä ja armollinen vanhempi, vaan todellisen vanhemmuuden armo tarkoittaa, että isä herättää heidät palvomaan Allahia.

Käske perhettäsi rukoilemaan ja ole itse kärsivällinen rukouksessasi. (20:132)

Perheen jäsenten tulisi rohkaista ja auttaa toisiaan rukoilemaan fajrin, joten myös veljet islamissa voivat auttaa toisiaan. Esimerkiksi samassa asuntolassa asuvat opiskelijat voivat herättää toisiaan rukoukseen ja auttaa toisiaan palvomaan Allahia.

Rukoilemalla Allahia auttamaan häntä heräämään ja rukoilemaan fajr seurakunnassa.

Du'a on yksi suurimmista voimavaroista ja menestys kaikissa asioissa.

Käyttämällä erilaisia herätystapoja, kuten herätyskellot.

Nämä pitäisi sijoittaa johonkin hyvään paikkaan. Jotkut ihmiset laittavat kellon lähelle päätään, ja kun se soi, he sulkevat sen ja jatkavat uniaan. Sellaisten ihmisten tulisi laittaa kello kauemmaksi, että se saisi hänet todella heräämään.

Voit myös tehdä sopimuksen puhelinyhtiön kanssa herätyssoitosta. Muslimin ei pitäisi ajatella että se maksaa liikaa, koska raha kulutetaan Allahin tiellä ja heräämiseen Allahin tottelemiseksi eikä sitä voi yhdistää maalliseen rikkauteen.

Heittämällä vettä nukkuvan päälle.

Profeetta (SAAS) ylisti miestä, joka nousee yöllä rukoilemaan ja herättää vaimonsa ja jos tämä kieltäytyy nousemasta, hän heittää vettä tämän kasvoille. Hän ylisti myös naista, joka nousee yöllä rukoilemaan ja herättää miehensä, ja jos tämä kieltäytyy nousemasta, hän heittää vettä tämän kasvoille." (Ahmad, Al-Musnad 2/250, Sahih al-Jami', 3494)

Välttämällä nukkumista paikoissa, joissa ihmiset eivät tiedä sinun olevan.

Jos kuitenkin joudut nukkumaan tällaisissa paikoissa, ilmoita ihmisille, että he voivat tulla herättämään sinut.

Olemalla eloisa ja aktiivinen herätessä.

Täytyisi nousta heti ylös herättyään eikä herätä pikku hiljaa.

Laittamatta kelloa soimaan liian aikaisin.

Jos tietää että vielä on aikaa rukoukseen, voi ajatella: "Minulla on vielä aikaa, anan minun nukkua vielä vähän..." Kaikkien pitäisi tietää kuinka kontrolloida itsensä ja välttää tällaista tilannetta.
Sytyttämällä valon.Tällä on tehokas vaikutus unisuuden karkottamiseen.

Olla valvomatta myöhään.

Jotkut ihmiset voivat valvoa myöhään rukoillakseen qiyyam al-layl ja nukahtaa hieman ennen fajria eivätkä he voi siksi herätä rukoukseen. Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä on vakava virhe, koska fajr-rukouksen tulisi olla ensisijainen nafl-rukoukseen verrattuna.

Olla syömättä liikaa ennen nukkumaan menoa.

Liikaa syöminen saa ihmisen nukkumaan syvästi. Se tekee hänet väsyneeksi ja saa nukkumaan liian paljon. Täytyisi yrittää syödä kevyesti ennen nukkumaan menoa.

Varoittaa sunnan väärästä tulkinnasta koskien lepäämistä fajrin sunnan jälkeen.

Jotkut ihmiset ovat ehkä kuulleet hadithin, jossa Profeetta (SAAS) sanoi: "Kun joku teistä on rukoillut, anna hänen käydä makaamaan oikealle kyljelleen." (Tirmidhi, nro 240, Sahih al-Jami', 642)

On myös kerrottu, että Profeetta (SAAS) oli rukoillut fajrin sunnan, sen jälkeen käynyt makaamaan, sitten Bilal kutsui hänet rukoukseen ja hän nousi ylös rukoilemaan.

Ihmiset ovat ehkä kuulleet nämä hadithit ja ovat tarkkoja seuraamaan tätä todistettua sunnaa. Joten hän saattaa rukoilla fajrin sunnan, sitten käydä oikealle kyljelleen ja nukahtaa kunnes aurinko nousee. Makaaminen ei ole tarkoitettu nukkumiseksi; ja Bilalilla oli tapana tulla ja kertoa Profeetalle (SAAS) kun oli aika rukoilla. Lisäksi imaami Ahmad ja Ibn Hibban ovat kertoneet sahih hadithissa, jos Profeetta (SAAS) halusi levätä ennen fajria, hän laittoi päänsä oikealle kämmenelleen ja tuki kyynärpäätään. (Ahmad, al-Musnad, 5/298, Sahih al-Jami', nro 4752)

Tämän kaltainen lepääminen estää nukahtamisen, koska tässä tapauksessa pää on tuettu kämmeneen ja kyynärpäähän, ja pää putoaa, jos nukahtaa, herättäen uudestaan. Tämän lisäksi Bilalille oli annettu velvollisuus herättää Profeetta (SAAS) fajr-rukoukseen.

Rukoilemalla qiyyam al-layl myöhään yöllä, juuri ennen fajria, niin että kun lopettaa witrin, kutsu fajr-rukoukseen on annettu - tämä tekee palvonnan jatkuvaksi.

Yörukous pitäisi suorittaa yön viimeisen kolmanneksen aikana - mikä on suositeltava aika - ja heti seuraavaksi fajr-rukous, kun tuntee itsensä pirteäksi ja energiseksi.

Seuraamalla Profeetan (SAAS) esimerkkiä nukkumaan mennessä.

Joten tulisi käydä makaamaan oikealle kyljelleen ja sijoittaa oikean posken oikeaan käteen. Tämä asento tekee helpoksi heräämisen. Paras ohjaus on Muhammedin (SAAS) ohjaus ja tämä on parempi kuin mikä tahansa muu asento, joka tekee heräämisen vaikeaksi.

Auttaa itseään ottamalla torkut päivän aikana, koska tämä auttaa siten että tarvitsee yöllä unta vähemmän.

Lopuksi, vilpitön omistautuminen Allahille on paras tapa motivoida itsensä heräämään rukoukseen, koska Allah on Ainoa, joka kontrolloi kaikki avun keinot. Jos on todella vilpitön ja sydän omistautunut Allahille, silloin Allah auttaa häntä heräämään rukoilemaan fajr seurakunnassa, vaikka hän menisi nukkumaan vain hetken ennen fajria.
Katso mitä voit saavuttaa vilpittömyydellä ja päättäväisyydellä. Johdattakoon Allah sinua!