suom. Saida Kudia

Ei ole selvästikään loogista olettaa luonnonvarojen levinneisyyden mukautuvan laskuopilliseen harkintaan yksinkertaisesti siitä syystä, että poliittiset rajat on luonut ihminen, joka jatkaa niiden pyhittämistä ja kunnioittamista. Mutta jos tarkastelemme maailmaa yhtenä yksikkönä, niin mitä rikkautta emme löytäisi sieltä niille, jotka siellä vaeltavat? Tämä on juuri se jumalallinen logiikka, josta voimme lukea Koraanissa:

Hän se on, joka loi teille kaiken tässä maailmassa. (2:29)

Oikea ongelmamme on siis meidän asenteemme, oikea tai väärä suhteessa luonnonvaroihin ja lähimmäisiimme. Jos olemme tyytyväisiä kumartamaan uskolle ja kohtalolle, niin se merkitsee sitä, että me turrutamme Jumalan arvostelukyvyn, ja miten Hän voi kutsua meidät tekemään tiliä jos meillä ei ole tahtoa? On jatkettava taistelua oikean ja väärän välillä voidaksemme julistaa näitä ihmisarvoja. Ensimmäinen taistelutanner on ihmismieli itse, päälähde, josta ovat peräisin taipumuksemme hyvään ja pahaan, oikeudenmukaisuuteen ja veljeyteen tai sortoon ja syrjintään.

Tämä on Jumalan meille osoittama testi, jotta Hän näkisi miten yhteisön ryhmät hoitavat kamppailunsa oikeudenmukaisuuden julistamiseksi, ja antavatko he anteeksi kasvavan epäoikeudenmukaisuuden ja sorron vai, vastauksena totuuden ja yhdenvertaisuuden kutsuun, kykenevätkö he kieltäytymään tulemasta pelotelluiksi rikkauksien keskittymisestä niiden käsiin, jotka pitävät samalla valtaa käsissään ja jotka käyttävät rikkauksia ja valtaa säilyttääkseen epätasa-arvoisuuden ihmisten välillä.

Kun muistamme, että tämä teksti ilmoitettiin profeetta Muhammedille vielä hänen ollessaan Medinassa eikä hän ollut vielä julistanut uutta sosiaalista järjestystä, niin ymmärrämme, että tämä teksti ilmoitettiin islamin alkuaikoina, jolloin muslimit Mekassa kärsivät sorrosta. Heillä oli vain harvoja valtapaikkoja, kun taas heidän vihollisensa omistivat suuria rikkauksia. Vain harvat uskovista, kuten Abu Bakr ja Uthman, alkoivat käyttää rahojaan vapauttaakseen uskovia orjia, ja samalla he yhdistivät ihmisten vapauttamisen toisten hallinnasta omien sielujensa vapauttamiseen. He uskoivat, että kutsu uskoon täydentyisi vapauttamisella ja antamalla ruokaa nälkäisille sekä köyhien säälimisellä, kuten tästä on osoituksena Jumalan sanat:

Mutta hän ei lähtenyt jyrkälle tielle. Mistäpä tietäisit, mikä on jyrkkä tie.(Se on) orjan vapauttaminen. Tai nälän päivänä läheisen orvon tai köyhän miehen ruokkiminen. Ja vielä hän olisi pitänyt uskoa, kehottaa kärsivällisyyteen ja armoon. Nämä ovat oikean käden ihmisiä. (90:11-18)

Tässä Koraani vakuuttaa uskon arvosta kamppailussa korkeiden ideologioiden puolesta, jota ilman ihmisen elämää ei voida asettaa oikeuksille. Se kutsuu niitä, jotka uskovat Jumalaan ja ihmisen arvokkuuteen, ja joita eivät säikäyttele keskittyminen materiaaliseen valtaan niiden käsissä, jotka rajoittavat ihmisten oikeuksia. Tästä voidaan lukea:
"Eikö olisi ollut niin, että ihmiskunta olisi tullut samanlaiseksi (yhtäläisiksi ihmisiksi), Me olisimme antaneet heille, jotka eivät uskoneet Kaikkivaltiaaseen (Jumalaan), taloihinsa hopeiset katot ja (hopeiset) kadut joilla he voisivat käydä..." Tällä tarkoitetaan, että näitä asioita ei pitäisi suurennella, vaan jokaisen tulisi olla tietoisia niistä ja välttää niitä Jumalaan uskomisen ja ihmisen arvokkuuden vuoksi. Seuraavat jakeet julistavat, että ne, jotka elävät yltäkylläisyydessä ja jotka hyötyvät ihmisten välisestä jaosta ovat pahoja ja Saatanan miehiä. Tätä seuraa välittömästi jae:

Ja hän, joka kääntyy pois Kaikkivaltiaan muistamisesta, Me osoitamme hänelle Saatanan, josta tulee hänen kumppaninsa. Ja totisesti he estävät heiltä tien Jumalan luokse, mutta he ajattelevat olevansa oikealla tiellä..." 

Ja myöhemmin tulevat seuraavat sanat:
Voitteko te sitten saada kuuron kuulemaan, tai ohjata sokeaa ja häntä, joka on suuressa vääryydessä?
Heidän riittävä uskonsa, olipa se Profeetan aikana tai hänen Medinaan muuttonsa jälkeen, julistetaan seuraavasti:
Ja jos Me otamme teidät pois, Me totisesti vaadimme rangaistuksen heille, tai Me osoitamme heille, mitä Me olemme luvanneet heille; totisesti Meillä on täydellinen voima yli heidän.

Jumala kutsuu ihmistä pitämään tiukasti kiinni totuudesta:
Pitäkää siis tiukasti kiinni siitä, mitä teille on ilmoitettu, koska olette oikealla tiellä. (43:36,37,40-43)

On olemassa vielä toinenkin aspekti. Jopa tasavertaisimmassakin yhteiskunnassa, olettaen että sellainen on olemassa, epätasa-arvoisuus on väistämätöntä älyllisen tason erojen ja luonteenpiirteiden vuoksi, mukaanlukien perinnölliset tekijät ihmisvallan yläpuolella. Islam painottaa yhtäältä selvästi alemmuutta, mitä ihminen itse tuottaa vapaaehtoisesti, omia positiivisia ja vaikuttavia ominaisuuksiaan ja samalla epäonnistuu saavuttamaan oppimisen ja kokemuksen. Toisaalta on olemassa yhteiskunnan pakottama alemmuus yksilöissä, joiden tiellä yhteiskunta seisoo ja riistää yksilöiltä luonnolliset oikeudet käyttää hyödykseen potentiaalisia taitojaan täydessä mitassaan.

Oikeamielisessä yhteiskunnassa on mahdollista hyväksyä erilaisuuksia perustuen mahdollisuuksien yhdenvertaisuuteen. Epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa epätasa-arvoisuus tunkeutuu yksilöihin ja ryhmiin syrjinnän tuloksena, ennen kuin heille on edes tarjottu minkäänlaisia mahdollisuuksia. Siellä missä vallitsee yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja jokaiselle yksilölle on annettu mahdollisuus työskennellä ilman minkäänlaisia esteitä (perustuen ihonväriin tai sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan) hän saavuttaa niin paljon tietoa kuin kykenee vastaanottamaan ja toimii omasta puolestaan yhteisössä täydellä kapasiteetilla - tällaisessa tapauksessa jos ihminen ei pysty saavuttamaan sitä kaikkea mitä hänen olisi pitänyt, niin silloin hän on vaikuttanut laajemmin. Voidaan sanoa, että seurauksellinen epätasa-arvo on kohtuullisempi ja hyväksyttävämpi haitta, jonka tämä syy on tuonut yksilön osaksi huolimatta mahdollisuuksista sen suhteen mitkä työt olivat hänelle avoinna.

Tarkastellaanpa esteitä yhteiskunnallisen rakenteen kannalta: jos yksilöiltä kahlitaan jalat ja kädet huolimatta niiden toimintakyvystä, niin silloin esiin nousevien erojen puute ei kokonaisuudessaan ole hyväksyttävää millekään uskonnolle eikä ole verrattavissa yhteiskunnan omaantuntoon. Tämä yhteiskunnallinen turmio, joka lopulta tuottaa konfliktin, voi taas johtaa verenvuodatukseen. Niin ollen kun puhutaan sellaisista teksteistä kuin mihin aiemmin viitattiin (... Me annamme heille heidän elantonsa tässä elämässä ja Me korotamme jotkut heistä arvoasteikossa...) meidän tulee pitää mielessä se, minkälainen epätasa-arvo meitä koskettaa.

Sen perusteella mitä aiemmin on sanottu, niin tapa jolla islam ylläpitää ihmisen arvokkuutta tulee esille. Islamissa ei ole perustaa kohdistetuille vääryyksille perustuen eri rotuun tai ihonväriin. Jumala käskee, että pitää olla olemassa oikeudenmukaisuutta, ja antaa luvan ihmiselle laajaan toiminta-alaan, jotta hän voisi laatia oikeudenmukaiset lait maillaan ja taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan aloittamalla yhdellä perusajatuksista: ihmisen ajattelu, erilaiset sosiaaliset luokat, yhteiskunta ja rodullinen kiinnostus, joiden ympärille se on kiedottu.

Ihmiskunnan yritykset nostaa itsensä veljeyden tasolle ja kamppailu kaikkinaista rasismia ja syrjintää vastaan ovat tarpeellisia tavoitteita ja ovat yhtäpitäviä uskonnon, tieteen ja ihmisyyden kiinnostuksien kanssa. Ihminen ei voi saavuttaa oikeaa arvokkuutta ennen kuin hänelle on tarjottu mahdollisuus työhön ja opiskeluun sekä itsensä kehittämiseen yhteiskunnassa, joka sallii yksilön tehdä niin. Samaan aikaan, jos joku ei kykene työhön tai jos hän huomaa ettei pysty kantamaan vastuutaan, silloin on myös oikein, että yhteisö auttaa häntä saavuttamaan kunnioitettavan elämän. Tällainen epätasa-arvoisuus jota vieläkin on olemassa, vaikka paljon on tehty tasavertaisten mahdollisuuksien ja yhteiskunnallisen turvallisuuden takaamiseksi, on ihmisen vallassa eliminoida kokonaan. Ei voida odottaa, että yhteiskunnan kaikki yksilöt muuntuisivat identtisiksi olennoiksi. Ne erot, jotka jäävät jäljelle sen jälkeen kun yhteiskunta on omaksunut omat velvollisuutensa, ovat juuri nuo Koraanissa mainitut "arvoasteikot", eikä niissä ole minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta. Ne ovat esimerkkejä ylennyksestä sopusoinnussa Jumalallisen sanan kanssa:
Me annamme heille heidän elantonsa tässä elämässä, ja Me nostamme jotkut heistä arvoasteikossa toisten yläpuolelle.

Tämän todellinen tarkoitus on, että usko Jumalaan yhdessä mahdollisuuksien yhdenvertaisuuden kanssa aiheuttaa katkeruuden ja kateuden tunteiden katoamisen, se estää vähemmän taitavia ankkuroitumasta vihan tunteisiin taitavampia lähimmäisiään kohtaan ja samalla virka-asemassa olevia käyttäytymästä ylpeilevästi työtovereitaan kohtaan. Usko täyttää sydämen tyytyväisyydellä, veljeydellä ja rakkaudella. Tyytyväisyys tulee yrittämisen jälkeen, edellyttäen ettei yhteiskunta anna lupaa johtajuusasemassa tai älyllisessä enemmistössä olevien tulla "luokaksi", jota pönkittää taloudellinen, yhteiskunnallinen asema tai rodullinen ennakkoluulo, joka sitten pitäisi sopivampana keskittää rikkaudet itselleen, eikä sallisi sitä jaettavan oikeudenmukaisesti kaikkien yhteisön jäsenten kesken.

Toisin sanoen meidän ei tule yrittää siirtää saavuttamaamme rikkautta sukupolvelta toiselle toisten sortamisen tuloksena, sillä näin tekemällä hajotamme yhteiskuntaa ei vain horisontaalisesti vaan myös vertikaalisesti - jolla tässä tarkoitetaan, että tällaisen omaisuuden herättämä katkeruus muuttuu myös perinnölliseksi. Lapsi ei synny tietoisena ihonväristään, vaan yhteiskunta ruiskuttaa myrkyn siihen; yhteiskunta pitää tätä yhteiskunnallisena, poliittisena ja taloudellisena etuoikeutena, jonka voi turvata toisten kustannuksella. Veljeydellä on tässä horisontaalinen sivumerkitys tietyn sukupolven tasolla, ja sillä on vertikaalinen sivumerkitys menestyneiden sukupolvien tasolla. Sillä on laajuus avaruudessa ja jatkumo ajassa.

SARJA PÄÄTTYY TÄHÄN. 
Lähteenä käytetty kirja: Islam and the Race Question by Dr. Abdul Aziz Kamel

HUOM. Lukija-kirjeen lähettäjälle Alexandralle: Kirjeesi saapui päätoimittajalle mutkien kautta niin myöhään, että lehden aineisto oli kasassa eikä kirje mahtunut mukaan. Posti päätoimittajalle kannattaa toimittaa kotiosoitteeseen: Paciuksenkaari 19 B 38, 00270 HKI.