Mariam-täti
KUINKA PROFEETTA ELI
Eräänä päivänä Omar saapui Profeetan
(r.h.) kotiin tapaamaan tätä tämän pieneen asuntoon moskeijan reunalla. Nämä
huoneistot kuuluvat nykyään kauniiseen Profeetan moskeijaan Medinassa. Tuona aikana
seinät oli rakennettu kuitenkin savesta ja kivistä, katto palmun lehdistä ja varsista
sekä lattia oli hiekkaa. Ovista pääsi pihalle ja rukoushalliin.
Omar tuli ovelle ja pyysi Profeetalta
lupaa päästä sisään. Kun hän oli saanut luvan, hän astui huoneeseen, jossa
Profeetta oli lepäämässä. Omar tervehti ensin Siunattua Profeettaa: "Rauha olkoon
sinun kanssasi." "Rauha olkoon sinunkin kanssasi", vastasi Siunattu
Profeetta.
Omar istuutui lattialle ja alkoi katsella
huonetta. Siellä ei ollut sänkyä, vaan Siunattu Profeetta makasi maton päällä niin,
että osa hänen vartalostaan oli kovalla lattialla. Matto oli niin karkea, että se oli
jättänyt jälkiä hänen vartaloonsa. Hänen yllään oli karkeasta kankaasta tehty
vaate. Hänellä oli tyynyt, mutta sekin oli täytetty piikkisillä palmupuuun lehdillä.
Huoneessa ei ollut mitään muuta, lukuunottamattat nurkassa olevia marjaterttuja, pientä
ohrakasaa ja niiden yläpuolella roikkuvaa taljaa.
Omarin silmiin kohosivat kyyneleet. Kun
Siunattu Profeetta näki sen, hän kysyi: "Miksi itket?" Omar vastasi katkeralla
äänellä: "Miksi en itkisi, oi Siunattu Jumalan Profeetta? Näenhän sinun vuoteesi
sekä maton jäljet selässäsi; mitättömän omaisuutesi, ja olethan sentään Jumalan
Profeetta ja Hänen valittu Lähettiläänsä! Bysantin ja Persian keisaritkin asuvat
mukavasti ylellisyydessä. Heidän valtaistuimensa on tehty kullasta ja heidän vaatteensa
ja vuoteensa on valmistettu hienoimamsta silkistä." Omar levitti kätensä. "Ja
tässä on koko sinun aarteesi."
Siunattu Profeetta hymyili katsoen
ystävällisesti Omaria. "Etkö ole onnellinen, että saamme osaksemme rikkauksia,
aarteita ja mukavuuksia ikuisessa elämässä. Maailman kuninkaat ovat saaneet täyden
osuutensa täällä ja kaikki tulee olemaan hyödytöntä heille, kun he jättävät
tämän maailman. Me saamme osamme myöhemmin, ja kerran kun saavutamme sen, se on omamme
ikuisesti."
Omar ymmärsi silloin, että valtio, jonka
Siunatt Profeetta oli aikeissa perustaa ei ollut kuninkaiden ja keisareiden valtio, vaan
Allahin palvelijoiden. He eivät elä tätä maailmaa ja sen ohimeneviä palkintoja ja
mukavuuksia varten, vaan tuonpuoleisen elämän ikuisesti pysyvien palkintojen ja
aarteiden toivossa.
-Tarina on lyhentäen suomennettu Khurram
Muradin ja M. Salim Kayanin kirjasta Stories of the Caliphs.
KYSYMYKSIÄ
1. Mitä Omar teki ennen kuin astui
sisään huoneeseen?
2. Mistä Profeetan ainoa vuodevaate,
tyyny, oli valmistettu?
3. Mistä Bysantin ja Persian keisareiden
vuodevaatteet oli valmistettu?
4. Mitä keisareiden hienolle omaisuudelle
tapahtuu, kun he kuolevat?
5. Keille on tarkoitettu
kuolemanjälkeisen elämän ikuiset aarteet?
OIKEAT VASTAUKSET VIIME KERRAN TEHTÄVÄÄN
(An-Nur 2/99)
1. Valosta
2. Palvella Allahia
3. Välittää Allahin ilmoitus ihmisille
profeettojen kautta
4. Allahiin, Allahin kirjoihin,
profeettoihin ja kuolemanjälkeiseen elämään |