suomentanut Saida Kudia

2 Islam ja vastuu

Rotukysymys on vakava, koska se paljastaa ihmisessä vastuun, johon hän ei itse ole voinut vaikuttaa: miksi olen juuri tämän värinen? Islma ei lähesty ihmisen samanvertaisuuden ongelmaa ihmisen ihonvärin kautta, vaan itse luomisen ja olemassaolon kautta. Jumala on sanonut:

Islam on uskoa yhteen Jumalaan. Jumalaisesta ykseydestä on peräisin myös tarpeellinen ja pakoonpääsemätön ihmisten yhtenäisyys, jossa kukaan ei yksin kanna vastuuta omista teoista, ja jonka mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia läpi historian, kaikkialla maailmassa. Juuri tästä kulmasta islam tarkastelee ihmisen luomista, sen vastuutehtäviä ja velvollisuuksia. Islamissa on kaksi selvää testiä ihmisen luomiseen liittyen. Ensimmäinen on Aadamin luominen, jolloin Jumala loin hänet maasta ja puhalsi häneen hengen, jolloin Aadamista tuli täysimuotoinen ja toimiva ihminen.

Jumala opetti Aadamille kaikkien luotujen nimet ja Hän antoi tälle tiedon, jonka oli salannut enkeleiltään. Ja kun Jumala testasi Aadamia tiedosta, jonka oli hänelle opettanut, hän vastasi ennen enkeleitä ja niin enkelit kumarsivat Aadamia Jumalan käskystä. Aadam läpäisi testin, ja hänen seuraava testinsä oli kielletyn puun hedelmän syöminen. Jumalallinen käsky oli annettu sekä Aadamille että Hawwalle (Eevalle), eikä Saatana houkutelllut yksin Hawwaa niin kuin raamatullisissa kertomuksissa kuvataan. Molemmat olivat siten syyllisiä tähän tekoon.

Mutta Saatana kuiskaili valheellisia sanoja heille niin, että hän tekisi heille selväksi sen, mitä oli piilotettu, ja sanoi:

Ja hän vannoi heille sanoen:

Niinpä he lankesivat syntiin.

Kunnianhimo ohjasi heidät syömään puusta. Tämä kunnianhimo ohjaa ihmistä jättämään huomiotta jumalalliset käskyt; he halusivat tulla enkeleiksi tai kuolemattomiksi. Aadamin ja Hawwan mielissä nousi ristiriita erehtymättömän käskyn ja kunnianhimon välillä; Jumala oli toiminut anteliaasti heitä kohtaan, sekä hengellisesti että antamalla heille tietoa ja materiaalisesti asettamalla heidät Paratiisiin, mutta kuitenkin he halusivat jotakin, joka ei kuulu ihmiselle. Tämä sama ongelma jatkuu meidän maailmassamme syvällisin seurauksin.

Eikö tämä olekin rotukysymyksen ydin -että ihminen rajoittaa ihmisyyden tarvetta - joko itsessään tai muissa ja yrittää tulla muuksi kuin on. Ja kun hän epäonnistuu, hän yrittää alentaa muita arvossa aina alemmuuden tilaan saakka verrattuna häneen itseensä. Ja hänen etsimisessään maan päällä on tarkoituksena saada selvä ero voimaan, mutta hän ei pysty vetoamaan mihinkään muuhun kuin ihonväriin. Inhimillisen harha-aistimuksen vuoksi Aadam ja Hawwa yrittivät nousta korkeuksiin, ja tämä oli tie, joka johti heidät putoamiseen.

Tämä oli ihmiskunnan ensimmäinen oppitunti, joka sisälsi kaksi koetta; yksi johti menestykseen ja toinen epäonnistumiseen. Jumala ojensi myötätuntoisen kätensa ja nosti Aadamin ja Hawwan pois kurjuuden syvyyksistä. Seuraavaksi Jumala nimitti Aadamin ja Hawwan maan päälle Jumalan sijaishallitsijoiksi, vaikka he olivat tehneet ensin väärin, mutta olivat sitten katuneet tekoaan.

Islamin kannalta katsottuna ihmisen elämä maan päällä ei ole katumusharjoitusta tai rangaistus. Kukaan meistä ei kanna taakkaa Aadamin väärintekemisestä eikä sen enempää tai vähempää Aadamin vaimon virheestä. Jokainen meistä aloittaa elämänsä puhtaalta pohjalta ilman syntiä tai tarvetta lunastaa takaisin synnittömyytensä. Aadamin ja Hawwan kertomus symbolisoi meille sitä jatkuvaa kamppailua, jota ihmissielu käy velvollisuuden ja takaisinlunastuksen välillä, oikean ja väärän välillä. Koraanissa mainitaan useammin kuin kerran Aadamin katumus.

Monet jakeet vahvistavat henkilökohtaisen velvollisuuden ajatusta asettamalla kaikki ihmiset, olivatpa he sitten aikalaisia tai ei, yhtäläiseen vastuuseen Jumalan ja yhteiskunnan edessä. Voimme lukea tässä kontekstissa Jumalan sanaa, joka kutsuu ihmisiä anteliaisuuteen.

3. Ihminen luonnollisessa ympäristössään

Kuten Koraanissa kerrotaan, niin ihmisen maan päällä olo ei ole rangaistus vaan jalo kutsumus, jonka Jumala kuvaa seuraavin sanoin:

Se on olemassaoloa kahden taistelevan voiman ristitulessa: yhtäällä on Jumalan käskyjen totteleminen ja toisaalla kunnianhimo, joka yhyttää ihmistä nousemaan itsensä yläpuolelle.. mikä ei todellisuudessa tarkoita muuta kuin oman ihmisyyden, joko oman tai toisten, rajoittamista. Tämän kutsumuksen luonteessa - "Jumalan sijaishallitsijana" - ihmisen suhde ympäristöönsä, joss hän työskentele tulisi perustua rakkauteen ja hyvyyteen. Koraanissa sanotaan, että Jumala loi maan ihmistä varten:

Koraanissa ihmistä pidetään osana maata:

Ihminen ei ole maassa ventovieras eikä häntä ole karkotettu sinne. Hän elää sen antimista ja hänet haudataan sitten sen sisään:

Profeetta (SAAS) lisäsi tähän vielä. "Vetäkää itsenne vielä lähemmäksi maata, koska se on äitinne ja teille antelias." Islmain mukaan ihmisen suhde maailmaan ei perustu vihamielisyyteen, tuhoisaan maan riistoon ja maan autioittamiseen, vaan maan anteliaisuuden nauttimiseen yhteistyön hengessä, harmoniassa ja ystävyydessä. Tämä hengellinen yhteistyö laajennetaan korostamaan maata itseään; vieläpä Proefetan (SAAS) kirjoituksissakin lukee: "Älkää katkaisko edes yhtä puuta muutoin kuin jos se on ruoaksi." Tämä määräys osoitettiin sota-ajan olosuhteisiin, ja rauhan ajalla sillä on vielä suurempi voima. Profeetta Muhammed (SAAS) kielsi myös tekemästä julmuutta eläimille sanomalla: "Nainen joutui Tuleen kissan vuoksi, jonka hän vaiensi eikä syöttänyt sitä, eikä liioin antanut sen syödä maan tuholaisia." Ideana tässä on se, ettei kissa voi puolustaa itseään jos se vaiennetaan. Ihmisen käytös itseään heikompia kohtaan osoittaa selvästi hänen luonteensa. Hän voi pelätä itseään ylempiä ja käyttäytyä kunnolla heitä ja itsensä kaltaisia kohtaan, mutta hänen todellinen luonteenlaatunsa tulee esiin hänen käytöksessään heikkoja kohtaan.

Jatkuu ensi numerossa.

(Koraanin suomennokset kirjoittaja on tehnyt englanninkielisestä tekstistä)