poiminut Karima
lyhentänyt Isra L.

Tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen 5/2000:
Uskonto kannusti muslimeita tieteellisiin saavutuksiin
”Avoin” islam valloitti maailmaa

Anssi Männistön kirja-arvostelu:
Heikki Palva ja Irmeli Perho (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava 1998

”Islamilainen kulttuuri-kirja on merkkipaalu alallaan. Yhdentoista asiantuntijan laatima teos osoittaa, millainen rakentava voima kulttuurinen vuorovaikutus voi olla.

Kirjan toimittajat pitävät avoimuutta islamilaisen sivilisaation muinaisen kukoistuksen salaisuutena. Valloittaessaan alueista 600-700-luvuilla muslimit eivät tuhonneet kulttuureja, vaan jättivät ne eloon ja tästä sulautumisesta syntyi uutta. 

Kirja kertoo paitsi ”islamilaisen” tieteen, eri taiteenalojen ja arkkitehtuurin saavutuksista, myös siitä prosessista, jossa kulttuurit muotoutuivat ja vaikuttavat nykypäivään. 

Muutamia vuosisatoja islamilainen kansainyhteisö oli paitsi poliittinen mahti myös talouden, kulttuurin ja tieteen supervalta. Se hallitsi kaupankäyntiä 700-1400-luvuilla Euroopasta Kaukoitään. Oppineet, virkamiehet ja pyhiinvaeltajat liikkuivat paljon. Yhteisen kielen, arabian, ansiosta vaikutteet, uutiset, aatteet ja tieto levisivät nopeasti.

Useissa artikkeleissa pohditaan muslimien ratkaisevaa merkitystä antiikin tieteiden säilyttäjinä ja kehittäjinä. 

Muslimit perustivat varhain lukuisia korkeatasoisia ja monitieteisiä yliopistoja. Bagdadista tuli 700-luvun lopulla tieteellinen keskus. Kiinnostuksella tieteisiin oli uskonnolliset syyt: Jumalan tutkimiseksi oli tutkittava hänen merkkejään maailmasta eli ympäröivää luontoa. Muslimit saavuttivatkin huomattavia tuloksia mm. tähtitieteessä, matematiikassa ja keskiajan lääketieteessä.

Islamin piirissä eli myös sosiologian ja sivilisaatiotutkimuksen ”isä” Ibn Khaldun (1332-1406). Aikana, jolloin Lähi-Idän kaupunkikuvaan kuuluivat loisteliaat palatsit, moskeijat, kirjastot, kylpylät ja sairaalat, näyttivät erään Nokialandian seudut tyystin toisilta: maantieteilijä Ibn Rusteh kertoi 900-luvun alussa nyttemmin suomalais-ugrilaisiksi tunnistettavista kansoista, jotka talvisin asuivat lämmitettävissä maakuopissa.



poiminut Isra Lehtinen

HELSINGIN SANOMAT SU 16.4.2000 ”Vieraskynä”
Islam ja demokratia sopivat yhteen

Usko islamiin ohjaa ihmisen luonnollisella tavalla valitsemaan demokratian, toteaa Maher M. Hathout.

Maher M. Hathout on amerikkalaisen Muslim Public Affairs Councilin neuvonantaja

”On selvää, että demokratiaa ei ole ilmaistu tai toimeenpantu yhdenmukaisesti eri maissa tai historian eri vaiheissa. Skandinaviassa demokratian ja sosialismin välille ei syntynyt ristiriitaa, kun taas Yhdysvalloissa demokratia on kietoutunut kapitalismiin ja markkinatalouteen. Samalla tavoin eri kulttuurit omaksuivat islamin, ja sitä on eri aikoina tulkittu eri tavoin.

Islamia ja demokratiaa ei voida verrata toisiinsa, koska käsitteiden perusolemus ei koske samoja elämän alueita. Islamin kannattajat uskoutuvat kaikkivaltiaalle ja korkeimmalle Jumalalle. Usko ilmaistaan elämäntavalla, joka kuvastaa Hänen armoaan, oikeudenmukaisuuttaan ja rauhantahtoisuuttaan. Vain murto-osa islamin rakenteesta käsittää periaatteet, joiden mukaan yhteiskunnan asiat järjestetään ja johdetaan.
Demokratia taas on yksi ihmisten erilaisista yrityksistä löytää keino, jolla yhteiskuntaa voitaisiin hallita ja säännellä. Demokratialla pyritään heijastamaan kansan tahtoa ja suojelemaan sen etuja.

Kun islamia ja demokratiaa verrataan, ei verrata omenoita appelsiineihin, vaan pikemminkin omenoita maanviljelykseen. Emme voi väittää, että ne olisivat ristiriidassa keskenään - niitä ei vain voi verrata. 

Sotiiko demokratia, siten kuin sitä on muodossa tai toisessa harjoitettu, islamin uskoa tai opetusta vastaan? Sopivatko demokraattiset hallintotavat islamin piiriin; hyväksyykö islam ne?

Vastausta varten meidän on paloiteltava ja koottava uudelleen demokratian ja islamin käsitteet, jotta näkisimme niiden perusainekset. Nykydemokratia korostaa vapaita vaaleja, oikeutta olla eri mieltä hallituksen kanssa, yksittäisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien turvaamista sekä viranomaisten toimivallan jatkuvaa tarkkailua. Hallitus tekee päätöksensä enemmistösäännön perusteella ja ottaa huomioon kansalaisten edut kuulemalla heitä, nykyisin erityisesti mielipidemittausten avulla.

Sopisiko moinen hallintomenetelmä islamin piiriin? Hartaana muslimina ja demokratian kannattajana uskon, että vastaus on myöntävä: islam ja demokratia voidaan sovittaa ristiriidattomasti yhteen. Ne, jotka ovat kanssani eri mieltä, tulkitsevat usein väärin kolmea väitettä.

Ensimmäinen niistä on, että demokratiassa ylin valta kuuluu ihmisille, mutta islamissa Jumalalle. Khawaarij-niminen ryhmä esitti tämän puoleensavetävän iskulauseen islamin historian varhaisessa vaiheessa. Kun profeetta Muhammedin serkku Ali hyväksyi, että ihmiset ratkaisevat kiistan profeetan seuraajasta, hän luonnehti iskulausetta ”totuudeksi, joka sallii vääryyden”. Jumala ei hallitse fyysisesti, vaan Jumalan tahto kuvastuu kansan yhteisessä tahdossa. Hallitsija ei siis edusta Jumalaa. 

Itse asiassa islamissa ei ole elintä, joka väittäisi edustavansa Jumalan valtaa. Islam opettaa, että kansa päättää lopulta, kuka hallitsee. Jos kansa ei anna tukea hallitsijalle, hänen päätöksensä ovat mitättömiä. Islamin periaatteiden ja demokratian käsitteiden välillä ei siten ole ristiriitaa.

Toinen väärä tulkinta koskee kirkon ja valtion eroa. Ensinnäkään islamin rakenteisiin ei kuulu mitään kirkkoa. Ulama eli islamin tiedemiehet, oppineet (= suomennos Isran) eivät ole lain yläpuolella. Kautta islamin historian ulama on opettanut, motivoinut ja arvostellut hallitusta, mutta ei ole ollut osa sitä. Tilanne Iranissa on poikkeama islamin historiassa, uusi kokeilu, jota ei vielä pystytä arvioimaan.

Kolmas väärä tulkinta on väite, että voimme muuttaa perustuslakia demokratiassa, mutta emme Koraania. Kuitenkin vain suuri, yksituumainen enemmistö pystyy muuttamaan Yhdysvaltain perustuslain. Jos suuri, yksituumainen enemmistö haluaisi muuttaa Koraanin, silloin se lakkaisi olemasta muslimeja. 

Toisin sanoen sellainen yhteiskunta ei enää olisi islamilainen, ja keskustelu Koraanin merkityksestä olisi vain teoreettista. Samoin jos enemmistö amerikkalaisista hylkäisi esi-isiensä perinnön ja omaksuisi marxismin, maa lakkaisi olemasta demokraattinen valtio, ja keskustelu demokratiasta kävisi joutavaksi.

Ei siis ole mitään syytä katsoa islamin ja demokratian sulkevan pois toisensa. Ei ole myöskään syytä sanoa, että islam on demokraattinen tai että demokratia on islamilainen. Mutta voimme sanoa, että usko islamiin ja eläminen sen hengessä ja kirjaimessa johtaa ihmisen luonnollisella tavalla valitsemaan demokratian, ei itsevaltiutta tai teokratiaa.


(julkaistu lyhentämättömänä)