Finnish Arabic English

Islamilainen Lehti ,Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan Julkaisu

Annur islamilainen lahti

Materiaali pyydetään toimittamaan päätoimittajan osoitteeseen, jolla yhdessä Islamilaisen Yhdyskunnan kanssa on oikeus päättää kirjoitusten julkaisemisesta. Päätoimittaja ja Yhdyskunta myös tarkistavat kirjoitusten uskonnollisen sisällön ja kieliasun. Kaikki mielipiteet eivät välttämättä edusta julkaisijan tai päätoimittajan näkemyksiä

Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen

PÄÄKIRJOITUS

Isra Lehtinen

Elämme yhteiskunnassa, joka on monikulttuuristunut ja moniuskonnoistunut pääasiassa 90-luvun aikana. Tätä ennen muutama vuosikymmen täällä oli yhden kulttuurin ja yhden uskonnon aikaa mitä suurimmassa määrin. Tästä varmaankin pohjaa se, että enimmäkseen vain “valistuneet piirit” yrittävät toimia monikulttuurisen ja -uskontoisen Suomen puolesta; tai ainakin niin, että islam olisi tasavertainen osa tätä moniarvoisuutta.

Muslimien ei ole edelleenkään helppoa yrittää elää maassamme. Erityyppisiä, enimmäkseen verbaalisia hyökkäyksiä joutuu meistä jokainen kokemaan. Vaikka kyseessä ei olisi suoranainen hyökkäys, ennakkoluuloja osoitetaan monella tavalla, hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti.

Tämä on yksi syy siihen, miksi muslimeilla on ongelmia. Lukijoilta-palstamme on viime aikoina käsitellyt kotona olevia, väsyneitä musliminaisia. Yksi syy liikaan neljän seinän sisässä pysyttelemiseen ja sen mukanatuomiin ongelmiin on yhteiskunnassa ja täällä piilevissä ennakkoluuloissa. Moni ei jaksa kohdata niitä jatkuvasti. Sitäpaitsi huivipäisen naisen on kokolailla vaikea saada työtä.

Tiedän myös monen miehen kokevan paineita vallitsevasta tilanteesta, eritoten jos he ovat ulkomaalaisia, ja vetäytyvän omalla tavallaan sivummalle yhteiskunnasta. Tai usein vetäytyminen ei edes ole tieten tahtoista, vaan ulkomaalaisen muslimimiehen mahdollisuudet saada työtä eivät nekään ole häävit.

Hiljattain Suojelupoliisin päällikkö toi julki tiedotusvälineissä huolensa moskeijoihin vetäytyvistä muslimeista. Itse sanoisin tähän, että asia on nähtävä aivan toisin. Jos yhteiskunta ei anna muslimeille mahdollisuuksia tehdä palkkatyötä (jokainenhan ei voi perustaa omaa yritystä) niin eikö ole parempi viettää aikaansa moskeijassa kuin pubissa tai kadulla? Mitä pelottavaa moskeijassa olemisessa on sinänsä? On totta, ettei islam ole uskonto, joka vaatii alituista moskeijassa oloa, vaan muslimien kuuluu elää elämäänsä osana yhteiskuntaa. Mutta tämä on monesti maassamme kovin vaikeaa.

Moni meistä muslimeistä pyrkii dialogiin eri tahojen kanssa yhteiskunnassamme (esim. muiden uskontokuntien edustajien kanssa). Toiset tahot vastaavatkin. Mutta vuoropuhelu ja yksinpuhelu eivät ole sama asia. Jos vastapuoli ei ole valmis dialogiin ja muslimi on yrittänyt parhaansa, ei dialogia voida käydä - se vaatii KAKSI osapuolta.

Toisaalta vuoropuhelu ei usein ole tasavertaista lähtökohdiltaan. Valtaenemmistö lähestyy vähemmistöä tuoden esiin asetelman. Tai sitten muslimeita lähestytään niin, että katsotaan muulla tavalla ylhäältä alas.Myönnän toki, että muslimeillakin on joskus virheellisiä tapoja toteuttaa dialogia.

Joskus ollaan valmiit hyväksymään se, että jostain eksoottisesta maasta tulleella on outo uskonto, mutta että suomalainen valitsee tämän uskonnon, onkin jo toinen juttu. Tätä pitää selittää naisten kyseessä ollessa sillä, että mieskin on muslimi. Tämäntyyppiset selitykset sitäpaitsi esitetään usein niin, että meille naisille kerrotaan miksi olemme muslimeja. Kukahan alistaa ketä?

Yleensäkin on tyypillistä, että meille opetetaan islamia, kun ollaan kanssamme vuorovaikutuksessa. Niinpä niin, emmehän me edes tunne omaa uskontoamme. Jälleen kysymys: kukahan alistaa ketä?

Kuitenkin näen erittäin tärkeänä, että me muslimit emme luo aivan omaa yhteiskuntaa muun yhteiskunnan sisälle, vaan että olisimme osa yhteiskuntaa, mutta muslimeina, ilman että joudumme tinkimään uskostamme. Näen tärkeänä myös vuoropuhelun, mutta peräänkuulutan, että sitä tehtäisiin oikeista lähtökohdista: että jokainen osapuoli on tasavertainen ja jokaista kunnioitetaan.

Meillä muslimeilla on ummamme eli muslimiyhteisömme, toiset muslimit. Sen merkitys tulee varmasti kasvamaan lähivuosina ja sen tuleekin kasvaa. Mutta mikä tulee olemaan muslimiumman ja yhteiskunnan suhde, on asia, joka riippuu niin monesta tahosta. Umma on meille tuki ja turva, mutta se ei sulkeudu muulta maailmalta islamin vuoksi ja toivottavasti se ei sulkeudu minkään muunkaan asian vuoksi!

***

Jotkut ymmärsivät jo tämän lehden olevan teemanumero, mutta se on vasta ensi lehti eli heinä-elokuun numero, joka ilmestyy elokuussa. Teemahan oli ISLAM JA LUONTO ja deadline on 31.7. eli aikaa on heinäkuun loppuun. Kirjoitelkaapa aiheesta ja muutenkin!

***

HUOMIO! Alkuvuodesta moni teistä An-Nurin lukijoista antoi lahjoituksensa lehdelle, kun vetosin suositustilausmaksuun. Ne, jotka eivät tuolloin osallistuneet “talkoisiin”, eivät ole sitä tehneet keväälläkään, sillä parin viime lehden jälkeen lahjoituksia on tullut aika vähän. Vaikka saimmekin rahaa alkuvuodesta, sitä myös menee lehteen joka kuukausi, joten emme selviä syksystä, ellei lukijoilla ole mahdollisuus avustaa lehteä kuluissa.

Eli, kaikki kynnelle kykenevät, irrottakaapa pikkusumma lehdelle! Tilinumerohan on PSP 800026-14085859!

PLEASE, KUN KIRJOITATTE AN-NURIIN, KIRJOITTAKAA JOKA TOISELLE RIVILLE TAI KÄYTTÄKÄÄ MUUTEN ISOA RIVINVÄLIÄ!

***

KIRJAAN NAISET ISLAMISSA JA MUSLIMYHTEISKUNNASSA ON VALMISTUNUT KORJAUSLISTA!

Mikäli sinulla on ko. kirja, hanki korjauslista, sillä kirjan käännöksessä on joitakin aika oleellisia virheitä.

Korjauslistaa saa joko Yhdyskunnan moskeijasta tai Isra Lehtiseltä maksutta.

Ylös    


UUTTA:

Myytävänä kauniita huiveja erivärisinä. Tuotto An-Nurille. Hinta vain 60 mk!

Tilaa Isralta (p. 09-871 46 56)

***

SUOMEN ISLAMILAISEN YHDYSKUNNAN MOSKEIJAN JÄRJESTÄMÄ OPETUS ON HEINÄKUUN L0MALLA.

Elokuun ohjelmasta ensi lehdessä.

Tiedustelut: Fatima Chehab p. 349 35 71

AIKAISEMMAN ILMOITUKSEN MUKAISESTI

YHDYSKUNTA JÄRJESTÄÄ KESÄLEIRIN

5 - 11 -vuotiaille LAPSILLE

Himoksella h. 350 mk

30.7.-5.8.1997

Lisätietoja Yhdyskunnasta, yhteyshenkilö Khedr Chehab puh. moskeijaan 726 10 43

tai matkapuhelimeen p. 040-541 85 45

SUOMENKIELINEN OPETUS NAISILLE JA MIEHILLE JATKUU SYYSKUUSSA, josta tarkemmin ensi lehdessä.

ELOKUUSSA JÄRJESTETÄÄN

KUITENKIN

SUUNNITTELU-KOKOONTUMINEN,

jossa on ohjelmassa alustus jostain islamiin liittyvästä aiheesta ja syyskauden suunnittelua. Yritämme myös ratkoa lastenhoito-ongelmaa luentojen ajaksi.

Tule mukaan ideoinesi tai

ainakin sanomaan mielipiteesi ja kuuntelemaan alustusta!

Aika: sunnuntai 3.8. klo 16

Paikka: Yhdyskunnan moskeija - varmista osoite ennen tuloasi, moskeija on muuttamassa.

***

Epävirallista ohjelmaa heinäkuun aikana -

kaikki siskot tervetuloa, niin suomalaiset, arabit kuin somalitkin:

Teemme retkiä, joihin voi ottaa lapset mukaan. Ota yhteyttä Isra Lehtiseen ja kysy mitä on suunnitteilla. Voit myös itse ehdottaa retkikohdetta.

 

Tiedustelut: Isra p. (09-) 871 46 56

***

TERVETULOA SUOMALAISTEN VELJIEN YHTEISTAPAAMISEEN HELSINKIIN

11.-12.7.1997 LA & SU

Alk. pe klo 18

la klo 10 - 19 mennessä

Ohjelmassa luentoja yms.

Yöpyminen Al-Huda- moskeijassa eli

paikan päällä, os. Eerikinkatu 3 B, 2.krs

Lisätietoja tilaisuuden yhteyshenkilöltä Ibrahim Valolta P. 692 28 98 (klo 18-20)

Ylös    


MAHDOLLISUUKSIEN TORISTA: (24.-25.5.1997)

Isra Lehtinen

Kiitos kaikille, jotka auttoivat osaltansa tapahtuman puitteissa. Kiitos siis An-Nurin pöydästä ostaneille, pöydän takana olleille ja leipojille sekä myös tavaran toimittajille!

Itse tapahtuma oli tänä vuonna kaksipäiväinen ja tunnelma oli hyvä. Tämä oli neljäs kerta, jolloin olin itse mukana An-Nurin kanssa ja koin päivät innostavina. Tämä vuosi oli ehkä muita kertoja parempi kaikin puolin.

Tapahtuma olikin teemalla Maailma kylässä ja sitä kutsuttiin SUVAITSEVAISUUDEN FESTIVAALIKSI. Tosin eivät ihan kaikki olleet teemaa sisäistäneet, sillä kiperiin tilanteisiin jouduimme me kaikki myyntipöydän takana seisseet.

Ylös    


UUTISIA

Isra Lehtinen

Jaakko Hämeen-Anttilalta on nyt ilmestynyt Koraanin selitysteos.

Teos arvioidaan An-Nurissa piakkoin. Suurin syy muslimilukijalle tutustua kirjaan on ehkä seurata Suomessa käytävää islamiin liittyvää keskustelua.

Ne seikat, että ei-muslimi selittää Koraania ja että osittainen tutustuminen kirjaan Johdatus Koraanin loi minuun väistämättä tiettyjä ennakkoluuloja, vaikuttavat kyllä taustalla teosta lukemaan ryhtyessäni.

JANADRIYYA-tapahtumasta kertoo The Diplomat-lehti numerossaan 2/97:

Yli 200 nimekästä arabi-, muslimi- ja länsimaista ajattelijaa kokoontui Riadiin, Saudi-Arabiaan 5. - 14.3.97 ottaakseen osaa kahdenteentoista (12.) vuosittaiseen Kansallisen Perinnön ja Kulttuurin Festivaaliin eli al-Janadriyyaan. Sen järjestää Saudi-Arabian Kansalliskaarti (National Guard).

Noin kymmenen päivän aikana intellektuellit ja kirjailijat ympäri maailmaa saivat tilaisuuden tavata toisiaan ja paikallisia saudi-intellektuelleja, liikemiehiä ja poliitikkoja. Aiheet, joista he keskustelivat virallisen ohjelman puitteissa, olivat tärkeitä ja todellisia. Useissa tilanteissa keskusteltiin arabimaailman ja muiden maiden kuumimmista aiheista, erityisesti islamin ja länsimaiden erilaisista lähestymistavoista käsitteisiin moderni, demokratia ja globalisaatio.

Kulttuurien ja sivilisaatioiden välisen dialogin - tai konfliktin - teema oli jälleen esillä kaikissa Al-Janadriyya-tapahtuman keskusteluissa.

(Tekstikuva tapahtumasta oli aika hauska: Saudi-kuninkaalliset ja prinssi Charles miekat käsissä, kuitenkin käsikynkässä.

Ylös    


TERVEISET SISKOLTA MAROKOSTA

Huda

(Kirje on kirjoitettu toukokuussa.)

Kaksi päivää sitten se tuli ja mikä lämpö. Iho on nahkea kosteudesta ja kaikenmaailman sittiäiset heräsivät eloon. ‘Id al-adha tai näin kansanomaisemmin sanottuna Läid Kbiir (kabir= iso, suuri) on vietetty 18. päivä mennyttä kuuta ja lammas on palasina pakkasessa muistona siitä. Tämä oli ensimmäinen ‘Id al-adha, jonka vietin täällä Marokossa.

Aamu alkoi rukouksella, sitten kiiruusti mies ja tyttö autoon ja anopille aamupalalle. Olimme vähän myöhässä niin kuin täällä on aina vähän tapana olla, joten muut olivat jo syöneet ja menneet katolle ensimmäistä lammasta teurastamaan. Minä maiskuttelin makoisia pikkuleipiä minttuteenkera ja ajattelin jättäväni tilaa ruoalle, jota kuulemma sitten syödään syömisenkin edestä.

Oli elämys kurkistaa katon kaiteen yli ja huomata kaikkien muidenkin olevan samoissa aatoksissa, jotta lammas olisi teurastettava Allahin kunniaksi. Katselkaapa parvekkeeltanne ympärillenne kyseisenä päivänä siellä Suomessa, onko näkymä sama kuin täällä? ‘Id Mubarak - leiberfik, tätä sa toistaa päivän kuluessa useampaan kertaan. Ihmiset olivat iloisia ja lapset kirmailivat parhaimmissaan.

Lampaan teurastaminen on sunna, joten jos ei ole rahaa niin ei sitten ole lammastakaan. Kumminkin jokainen perhe pyrkii varaamaan rahaa yhteen määkivään. Kuulemma naapurit kyttäävät, minkäs kokoinen se tänä vuonna oli naapurilla. Tulee mieleen lähinnnä Suomessa naapurin auton arvostelu, että meilläpäs on viimeisintä mallia ja noilla pari vuotta vanha. Mies tähän tuhahti, että tuo ei ole sopivaa tuommoinen vertailu. Lammas kuin lammas ja sillä selvä.

Hasan II (Marokon kuningas) TV:ssä teurasti yhden lampaan maalle, toisen kansalle. Eli sillä kuitataan sellaiset, jotka eivät pysty itse ostamaan omaansa. Minä höpsykkä ihmettelin ääneen, jotta kylläpä monta menee, loppuuko nyt lampaat kokonaan. Mies kehasi, että älä pelkää, niitä riittää.

Varsinainen juhlapäivä meni siinä odotellessa, että milloinka me nyt sitten syödään päivän saldo: vatsa jäi vajaaksi. Kolmen lampaan laittamisessa meni naisväellä paljon aikaa, eikä siinä kerennyt kovin ruokia laittelemaan ja illalla oli sitä vatsalaukkusoppaa, joka ei ole minun suosikkejani. Siitä viisastuneena seuraavana päivänä söin senkin edestä. Täällä kun mennään kylään syömään.

Pöytään kannetaan kolme eri ruokalajia salaatteineen ja jälkiruoaksi kauden hedelmiä. No, minä tyttö söin ja söin. Kolmen päivän kuluttua se sitten iski, kunhan ensin oltiin kierretty kaikki mahdolliset kyläpaikat - ja syömässä tietty. Vatsa sanoi: nyt loppu ja pisti lakon pystyy. Pino tippui viitisen kiloa kolmessa päivässä ja olo oli heikonlainen. Opin tosiaan olemaan kohtuullinen aiankin tämän syömisen kanssa. Täällä se on kyllä hieman vaikeaa. Kun menet kylään, isäntäväki tuputtaa purtavaa koko ajan. Mitäs teet, hymyilet ja syöt.

Eräs asia painaa sydäntäni. Tuossa eräänä iltana kun olimme syöneet ulkona ja kävelimme autolle, näin pienen pojan likaisine vaatteineen käpertyneenä kadun nurkkaan nukkuakseen siinä yönsä. Näin äiti-ihmisenä kouraisi sydänalaa ja kysyin miksen minä voisi ottaa tuota pientä rassua kotiini, antaa ruokaa, puhtaat vaatteet ja kodin lämpöä. Mutta tuo pieni poika ei ole ainut, niitä on satoja, jos ei tuhansia pieniä lapsia tässä maassa, joilla on katu kotina. Ja jos annan tälle pojalle rahaa, hän käy ostamassa liimaputkilon lohtua antamaan. Ja miten pienille tytöille käy?

Nyt meni liian synkäksi. Jos minun tyttäreni vastapuhjennut hammas piristäisi. Hän näyttää lähinnä vanhalta hampaattomalta mummolta hymyillessään meille. Hän on nyt kahdeksan kuukautta vanha, ei istu, ei konttaa, ei juo purkkimaitoa, mutta on niin ihana tyttö, en pois antais!

Vauvat täällä on lähinnä pullasorsan näköisiä ja kun omani on semmoinen sutjakka joutsenen alku, niin sekös kummastuttaa täkäläisiä. Minä annan kunnon sapuskaa, suomalaista kaurapuuroa ja peruna-porkkana-linjaa.

Tässä odottelemme Suomen mummon ja ukin vierailua, mutta jos jotain hiuksia-nostattavaa tapahtuu sitä ennen, niin kirjoittelen taas sanoja peräkkäin teidän luettavaksenne.

Wa al-salam, Huda

Ylös    


LYHYET KOMMENTTINI KIRJASTA JOHDATUS KORAANIIN

Isra Lehtinen

Viime lehdessä lupasin palata kirjaan.

En kuitenkaa näe tärkeäksi tehdä omaa kirja-arvosteluani nyt, kun muslimipiireissämme sellainen ehti ilmestyä.

Toisaalta koin kirjan raskaaksi lukea, koska da’wa-työn puitteissa törmää jatkuvasti islamin kritisointiin eikä sitä aina jaksa. Niinpä olen antanut itselleni lepoa, enkä ole näin ollen edennyt kirjassa sivua 74 pitemmälle. Pari kommenttia tähän nyt kuitenkin noiden sivujen perusteella.

Kirjan lähtökohta on jo sellainen, että en suosittele sitä ainakaan uusille muslimeille. Mikäli vastaavantyyppiseen muslimien tekemään kirjaan haluaa tutustua, suosittelen Ahmad von Denfferin erinomaista “‘Ulum al-Qur’an - An Introduction of the Sciences of the Qur’an”. Se on tietääkseni ilmestymässä jossain vaiheessa suomeksikin. Ne, jotka haluavat tutustua teokseen jo nyt eli lukea sen englanniksi, voivat hankkia sen kauttani tai lainata minulta.

Vielä kirjasta “Johdatus Koraaniin”. En voinut olla ärsyyntymättä kirjasta, joten en siksikään halua sitä tarkasti kommentoida. Muslimit eivät voi hyväksyä monia kirjassa olevia väitteitä, esim. hadithien arvon vähättelyä. Toisaalta ajatus “värittyneestä islamilaisesta tieteestä” ja objektiivisesta länsimaisesta tieteestä on absurdi. Kuinka tiede voi olla objektiivista vain siksi, että se on länsimaista. Kaikki tiede on arvolatautunutta ja sidoksissa tieteentekijän väistämättä subjektiivisiin näkemyksiin sekä myös tieteen rahoittajaan.

Ylös    


FATIMA (RAA)-MUHAMMADIN (SAAS) TYTÄR osa 3

Fatima Junnonaho

Fatima lähti rakkaan isänsä kodista ensimmäistä kertaa aloittaakseen yhteisen elämän aviomiehensä kanssa. Hänen elämänsä Alin kanssa oli yhtä yksinkertaista kuin se oli ollut hänen isänsä talossa. Fatima oli perheensä tytöistä ainoa, joka ei ollut naimisissa rikkaan miehen kanssa. Hänen täytyi tehdä kovasti työtä. Hänellä ei ollut palvelijoita, joten hän teki kaikki kotityöt yksin. Hän jauhoi viljaa jauhoksi, haki vettä, valmisti ruokaa ja silti löysi aikaa auttaa avun tarpeessa olevia.

Eräänä päivänä Profeetta (SAAS) oli nälkäinen. Hänellä ei ollut ruokaa. Hän meni Fatiman luo, mutta tälläkään ei ollut yhtään ruokaa. Jonkin ajan kuluttua Profeetta (SAAS) sai vähän ruokaa ja lähetti kaksi leipää ja palan lihaa Fatimalle.

Toisinaan Profeetta (SAAS) säästi vähän ruokaa Fatimalle omastaan, jonka hän oli saanut. Fatima samoin antoi ruokaa omastaan hänelle. Tästä on helppo huomata kuinka paljon he rakastivat toisiaan.

Fatima muutti myöhemmin asumaan lähelle isäänsä. Eräs sahaba, Profeetan (SAAS) seuralaisista oli antanut talonsa Fatimalle, sillä hän tiesi että Fatima ja Profeetta (SAAS) tulisivat onnellisiksi, jos saisivat asua lähellä toisiaan.

Onni ja suru seurasivat usein toisiaan Medinassa. Toisena vuonna hijran jälkeen muslimit palasivat voitokkaasta Badrin taistelusta quraishilaisia vastaan. Heidän poissa olleessaan Fatiman sisar Ruqayya oli kuollut. Hän oli kuollut tuhkarokkoon ja kuumeeseen. Fatima saattoi isänsä Ruqayyan haudalle ja he molemmat itkivät surusta.

Kaikki muslimit olivat surullisia nuoren Ruqayyan, rakastetun Profeetan (SAAS) tyttären kuolemasta. Mutta juuri näihin aikoihin Fatima synnytti poikavauvan. Medinan asukkaat olivat hyvin iloisia hänen puolestaan. Oli Ramadan-kuukausi. Profeetta (SAAS) antoi vauvalle nimeksi “Al-Hasan”, joka merkitsee “kaunista”.

Vuotta myöhemmin Fatimaa siunattiin toisella pojalla. Hänelle annettiin nimeksi “Al-Husain”, joka merkitsee “pientä, kaunista”. Fatima vei usein kaksi pientä poikaansa tapaamaan isoisäänsä Profeetta Muhammadia (SAAS). Profeetta (SAAS) rakasti heitä hyvin paljon. Kun he olivat taaperoikäisiä, hän (SAAS) otti heidät mukaansa moskeijaan. Hän ei hermostunut ollenkaan, vaikka pojat kiipesivät hänen selkäänsä kun hän (SAAS) oli kumartuneena maahan asti salat-rukouksessa. Profeetta (SAAS) piti tarkasti huolta, ettei mikään vahingoittanut hänen tyttärenpoikiaan.

Fatiman kolmas lapsi oli tyttö, jolle hän antoi nimeksi Zainab sisarensa mukaan. Hänen neljäs ja viimeinen lapsensa oli myös tyttö, jolle hän antoi nimeksi Umm Kulthum, myös sisarensa mukaan. Nämä neljä lasta kasvoivat ja tulivat tunnetuiksi.

Vaikka Fatima oli usein kiireinen hoitaessaan lapsiaan, hän omisti paljon ajastaan muslimien auttamiselle. Erään taistelun - Vallihaudan taistelun - aikana kun epäuskoiset quraishilaiset ja heidän liittolaisensa taistelivat Profeettaa (SAAS) ja muslimeja vastaan, Fatima oli hyvin aktiivinen. Hän johti taistelutantereella musliminaisia rukouksessa ja tällä paikalla seisoo vielä tänäänkin moskeija nimeltä Masjid Fatima.

Elämä Medinassa oli jatkuvasti kiireistä. Koska Fatima ja hänen perheensä olivat niin läheisiä Profeetalle (SAAS), he olivat mukana todistamassa suuria hetkiä, kun islam vahvisti asemaansa ja aloitti kukoistuskauden. Hänen isänsä oli kärsinyt kovasti ja Jumala oli ohjannut ja suojellut häntä (SAAS).

Sitten, erään Ramadan-kuukauden aikana, kun he olivat asuneet Medinassa noin kymmenen vuoden ajan, Profeetta (SAAS) puhui kahdestaan Fatiman kanssa ja kertoi tälle, että yleensä enkeli Jibril (Gabriel) resitoi koko Koraanin hänelle kerran vuodessa (Ramadan-kuussa) ja sitten hän (Profeetta, SAAS) resitoi Koraanin takaisin Jibrilille. Tällä kertaa, hän sanoi, Jibril oli resitoinut koko Koraanin kahdesti. Profeetta (SAAS) kertoi Fatimalle arvelevansa tämän tarkoittavan, että hänen aikansa maan päällä oli loppumassda.

Pian tämän jälkeen Profeetta (SAAS) tuli hyvin sairaaksi. Eräänä päivänä hän (SAAS) kutsui Fatiman luokseen. Kun Fatima tuli, hän (SAAS) suuteli tätä ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Fatima itki. Profeetta (SAAS) kuiskasi uudelleen. Tällä kertaa Fatima hymyili.

Profeetan (SAAS) vaimo Aisha (RAA) näki tämän ja kysyi Fatimalta miksi tämä oli ensin itkenyt ja sitten hymyillyt. Fatima kertoi hänelle itkeneensä koska Profeetta (SAAS) oli sanonut tapaavansa pian Herransa. Tämä tarkoitti, että hän (SAAS) kuolisi pian. Sitten Profeetta (SAAS) oli sanonut hänelle, ettei hänen pitäisi itkeä, sillä hän tulisi olemaan perheestä ensimmäinen, joka seuraisi häntä (SAAS). Silloin Fatima oli hymyillyt.

Pian tämän jälkeen profeetta Muhammad (SAAS) kuoli. Fatima, joka oli koko elämänsä ollut hyvin läheinen isälleen, oli valtavan surullinen. Hän ikävöi isäänsä niin paljon, että hänen nähtiin usein itkevän. Joku sanoi, ettei hän ollut nähnyt Fatiman hymyilevän kertaakaan isänsä kuoleman jälkeen.

Noin viisi kuukautta Profeetan (SAAS) kuoleman jälkeen, siunatun Ramadan-kuukauden aikana, Fatima kuoli myös, rauhallisesti maatessaan kotinsa pihamaalla.

“Loistava”, az-Zahraa, Profeetan (SAAS) rakastettu tytär, oli vain kaksikymmentäyhdeksän vuotias. Olkoon Allah häneen tyytyväinen.

Sarja päättyy tähän.

Artikkelissa on noudatettu kirjoittajan toivomuksesta arabiankielisiä lyhenteitä:

SAAS Jumalan siunaukset ja rauha hänelle, joka sanotaan profeetta Muhammadin nimen jälkeen

RAA olkoon Jumala häneen tyytyväinen, joka sanotaan Profeetan seuralaisten, vaimojen ja lasten nimien jälkeen

Ylös    


MITÄ ISLAM ON -KIRJOITUS HESARIIN

Isra Lehtinen

Lähetin oheisen kirjoituksen Helsingin Sanomien Nuorten Posti-palstalle, mutta tätä ei julkaistu. Viittaan viime An-Nurin (5/97) Poimintoja tiedotusvälineistä-palstaan.

Nimimerkki “Kääntynyt” (15.2.97) kirjoitti OMASTA elämästään muslimina ja sai aikaan hyökkäyksen yleensä muslimeita ja islamia kohtaan. (15.3.97 Nimim. Kiinnostuneena Utelias ja Alistetun ystävä). Ennen kuin voidaan puhua islamista tulee tuntea sekä Koraani että profeetta Muhammadin perimätieto, jotka ovat islamin uskon perusta.

Mitä tulee alistettuihin naisiin, niitä löytyy ympäri maailmaa, myös Suomesta (esim. perheväkivallan uhrit). Muslimimaailma on niin laaja ja muslimien - kuten kristittyjenkin - omistautuminen uskonnolleen vaihteleva, että yleistyksiä on vaikea tehdä suuntaan tai toiseen. Islamin mukaan olemme tasavertaisia.

Muslimien, niin miesten kuin naistenkin, tulee islamin oppien mukaan pukeutua säädyllisesti ja vaatimattomasti, ja niin että heidät tunnistetaan muslimeiksi. Islamin opetukset eivät edellytä minkään tietyn värin esim. mustan käyttämistä.

Nimimerkit ovat myös huolissaan siitä, ettei musliminainen pukeudu kauniisti. Mutta kyllä huivikin voi olla kaunis - ja ainakin olemme puhtaita. Toisaalta, en muslimina näe, että naisen tehtävä olisi olla kaunis ja uhrata aikaansa ja energiaansa peilin edessä ennen uloslähtöään. Elämässä on tärkeämpääkin tekemistä, esim. opiskelu, joka on itse asiassa jokaisen muslimin - niin naisen kuin miehenkin - velvollisuus.

Muslimina identiteettin on olla suomalainen muslimi. Olen muslimi, koska uskontoni on islam ja suomalainen, koska olen täällä syntynyt (suomalaiseen perheeseen) ja kasvanut ja äidinkieleni on suomi. En kiellä juuriani enkä perintöäni, vaan kunnioitan suomalaista kulttuuria islamin rajojen puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että en ota alkoholia, koska se on islamissa kiellettyä, mutta viljelen rehellisyyttä, joka on perisuomalainen ja islamilainen hyve.

Suomalaisia on kääntynyt islamin uskoon n. 250 ja näistä 1/5 on miehiä, joten väite vain naisten “kääntymisestä” (palaamisesta) muslimiksi ei pidä paikkaansa

Nimimerkki “Alistetun ystävä” puhuu kirjoista kuten Tehmina Durranin “Herrani, valtiaani” ja Betty Mahmoodyn “Lastani ette saa”. Siihen voisi vielä lisätä prinsessat tyttärineen. Nämä kirjat varmastikin kertovat kirjoittajiensa elämästä, mutta ne eivät kerro islamin uskosta eivätkä siitä laajasta kirjosta, jonka naisen elämä muslimina ympäri maailmaa kattaa. Onhan muslimeita lähes miljardi, joten kyllä siihen mahtuu huono-osaisiakin: miehiä ja naisia. Yleensä on niin, että jos mies kärsii, kärsii nainenkin - kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Menkääpä esim. Lähi-Itään ja nähkää mitä länsimaat ovat saaneet aikaan!

Muslimi ei islamin mukaan palvele ketään muuta kuin Jumalaa. Jos nimimerkki Kääntynyt tekee kotitöitä mielellään, olkoon se hänen oikeutensa, mutta se ei tee hänestä miehensä palvelijaa. Yhtä hyvin voisimme pitää aviomiestä hänen palvelijanaan, ostaahan tämä nimimerkille kukkia ja koruja.

Jos “Kääntynyt” kirjoittikin: “Olen alistettu musliminainen”, niin itse kirjoitus kertoo, ettei hän ole alistettu. Joten lause on nähtävä kuin siinä olisi lainausmerkit viittaamaan siihen, että ihmiset kuvittelevat hänen olevan alistettu, mitä hän ei itse asiassa ole.

Muuten, polygamia (useampi kuin yksi vaimo) on islamin uskon mukaan olemassa vain rajoitetussa muodossa. Entäpä länsimiehet rakastajattarineen? Mikä on näiden naisten asema, kun mies voi ottaa ja jättää silloin kun huvittaa? Toisena vaimona olo on turvattua, tunnustettua ja vaatii kummankin vaimon suostumuksen. Kuitenkin vain harvoin muslimiavioliitto on muuta kuin yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.

Tulee lopuksi mieleen, että 15.3. oli aivan Kiinnostuneen Uteliaan yllä kirjoitus, jossa nimim. Balance kaipasi mielenrauhaa. Sitä islam on tarjonnut monelle sen valinneelle!

Ylös    


POIMINTOJA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ

Isra Lehtinen

UUTISLEHTI 100, 12.5.1997, maanantai

Otsikolla

BRITANNIAN MUSLIMIEN MÄÄRÄ KASVAA RAJUSTI

“The Sunday Times -lehdessä julkaistun tutkimuksen on tehnyt englantilainen kristillinen tutkimuslaitos. Tulos:

Britanniassa on vuonna 2002 uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvia muslimeja enemmän kuin anglikaanisen kirkon tilaisuuksissa käyviä kristittyjä.

Vuonna 1995 Britanniassa laskettiin olevan 536 000 muslimia ja 854 000 anglikaanikirkoisa käyvää seurakuntalaista. Muslimien määrä kuitenkin kasvaa vuosittain 32 000:lla samalla kun anglikaanien määrä vähenee joka vuosi

14 000:lla.

Lehden mukaan Britanniaan rakennetaan seuraavan kahdeksan vuoden aikana noin 100 uutta moskeijaa.”

Kommentit : Tätäkö siis pelätään? Tiedotusvälineitä seuraava näkee selvästi uhka- ja pelotuskuvien luomista islam-uutisoinnissa. Toisaalta, Britannia on aika suvaitsevainen muslimeja kohtaan.

Itse asuin maassa yhteensä lähes vuoden 80-luvulla. Tosin tilanne on voinut 10 vuodessa muuttua, mutta ei siellä mitenkään tullut esiin, että maassa on muslimeja, kun tuolloin en osannut etsiäkään. Englantilaisilta kyllä kuuli kommentteja maan afrikkalaista ja karibialaista alkuperää olevien suhteen, mutta ei muslimeista.

HELSINGIN SANOMAT, 26.5.1997 maanantai, Kotimaa-sivut

 

ESILUETTU-palsta: Kirja Arvomuisti kehitysyhteistyössä, Reijo E. Heinonen,

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto.

Kirja-arvio Timo Siukosen.

Otsikko

KOHTI UUTTA MAAILMANJÄRJESTYSTÄ

Arvomuisti kehitysyhteistyössä-kirjan kirjoittaja on yleisen teologian professori Reijo E. Heinonen Joensuun yliopistosta.

“Voisivatko juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon johtajat joskus kohdata toisensa Siinain vuorella ja lyödä ystävyyden kättä? Haluaisivatko he tavat myös hindujen ja buddhien edustajat rauhankokouksessa? Löytäisivätkö he ratkaisun pyhästä kaupungista, Jerusalemista, tai kääntyisikö pyhä sota, jihad, lopultakin suureksi kilvoitteluksi islamin verisen puolustamisen sijasta, ja loppuisiko silloin toisuskoisten käännytystyö?”

(Kommentti: saisivatko myös muslimit olla silloin rauhassa eri kristillisten ryhmien käännytystyöltä? Muslimit kun ehkä sortuvat moneen virheeseen, mutta käännytystyö on mielestäni meille vierasta. Da’wa on aivan muuta.)

“Heinonen uskoo uuteen maailman-järjestykseen, joka syntyy uskontojen ja eettisten järjestelmien välisestä yhteisymmärryksestä. Tarvitaan luovaa ajattelua ja maailmanlaajuista vastuunkantoa. Hän perustaa ajattelunsa Chicagon julistukseen, jota 1993 oli valmistelemassa 6500 kokousedustajaa maailman kaikista uskontokunnista.”

“Heinonen kirjoittaa, ettei maailmanrauhaa saavuteta ilman uskontojen rauhaa. Uskonnot ovat taas sidoksissa kansojen historiaan ja kulttuuriin.”

(Kommentti viimeiseen lauseeseen: osittain näin onkin, mutta toisaalta islam on maailmanlaajuinen uskonto eikä meidän suomalaisina tarvitse sitoutua muslimimaiden historiaan ja kulttuuriin, vaan uskontoon.)

“Heinosen mielestä kansojen ja uskontojen tekemisiä ei kannata yleistää. Islam, juutalaisuus tai hindulaisuus ei ole vain sitä tai tätä. Yleistykset estävät vuoropuhelun eivätkä avaa ymmärryksen väyliä.”

“Maailmaneetoksen periaatteisiin kuuluvat toisten uskontojen kunnioittaminen ja oman vakaumuksen vahvistaminen innoittavassa vuorovaikutuksessa.”

Toimittaja Siukonen kommentoi kirjaa:

“Kirja paljastaa armotta länsimaisen ajattelutavan kehittymättömyyden ja talouspainotteisuuden. Se myös kertoo, miksi suomalaistenkin olisi rakennettava yhteistyötä islamin maihin ja tiedostettava fundamentalististen ääriliikkeiden uhka maailmanrauhalle.”

(Alleviivaus Isran).

Kommentit: En kiellä erilaisten ääriliikkeiden, myös muslimien muodostamien, uhkaa, mutta mitähän varten tiedotusvälineet yhdistävät ääriliikkeet ja islamin, kaikki muslimit? Oli piristävää lukea joskus myös kritiikkiä länsimaita kohtaan, sillä lähtökohdat ovat väärät, jos yksipuolisesti ajatellaan “me olemme hyviä, he ovat pahoja”.

Itse kirja tuntuu arvion perusteella mielenkiintoiselta lisältä keskusteluun eri uskonnoista ja niiden välisestä vuoropuhelusta. Sillä ilman aitoa pyrkimystä elää sovussa riippumatta uskonnosta, ei maapallon tulevaisuus näytä kovin hyvältä.

Ylös    


PERHE-ELÄMÄ ISLAMISSA osa 6

Saarah Korpi

3. Psyko-tunteellinen tasapaino, rakkaus ja ystävällisyys

Avioliiton eräs tarkoituksista on saavuttaa psyykkinen, tunteellinen ja henkinen toveruus. Suhde perheessä, etenkin miehen ja vaimon välillä, ei ole vain käytännöllinen suhde. Se on henkinen suhde, joka ylläpitää ja luo rakkautta, ystävällisyyttä, armoa, myötätuntoa, molemminpuolista luottamusta, itsensä uhraamista, lohtua ja apua. Avioliitossa kumpikin puoliso etsii koko ajan kasvavaa täyttymistä. Perhe on se, joka tarjoaa kaikista sopivimman ympäristön ihmisen persoonallisuuden kehittymiselle ja täyttymiselle. Siksi Profeetta (r.h.) on sanonut, että koti on paras paikka maailmassa. Koraani painottaa tätä avioliiton tehtävää monella eri tavalla:

Eräs Hänen merkeistään on se, että Hän on luonut teidän omasta joukos-tanne teille puolisoita, jotta te voi-sitte levätä heidän luonaan. Hän onasettanut rakkauden ja armon välillenne. (30:21)

... olettehan te toistenne peittoja...

(2:187)

Tämä painottaa heidän samankaltaisuuttaan, heidän yhtenäisyyttään. Vaate (peitto) on jotain, joka peittää ruumiin ja suojelee sitä. Puolisot ovat toistensa suojelijoita ja vartijoita. Vaate kaunistaa sen käyttäjää. Ilman sitä on epätäydellinen olo. Mies ja vaimo täydentävät toisiaan, toinen täydentää, täydellistää ja kaunistaa toista. Tämä suhde suojelee myös moraalia - ilman tätä suojaa ihminen altistuu laittoman aistillisuuden vaaroille.

4. Sosialisoituminen jaarvosuuntautuneisuus

Lapsen synnyttäminen pysyy epätäydellisenä ilman sen olennaista osaa eli lapsen kasvatusta, koulutusta, suuntautuneisuutta, luonteen rakentamista ja asteittaista perehdyttämistä uskontoon ja kulttuuriin. Tästä johtuen perheen huolenpidosta tulee kokoaikatyö.

Ihmiset, pelätkää Herraanne... Kun te pyydätte toisiltanne apua vedotenJumalaan ja verisukulaisuuteen...(4:1)

Isän tulee huolehtia heidän ruoastaan ja vaatetuksestaan kohtuudenmukaan... (2:223)

Oi te, jotka uskotte. Kamppailkaa suojataksenne itsenne ja vaimonneja lapsenne tulelta.(Vapaa suomennos. Kirjan mukaan kohta 44:6, mutta ei ainakaan Hämeen-Anttilan Koraanissa.)

Herramme, anna meille iloa puoli-soistamme ja lapsistamme ja teemeistä esikuva hurskaille. (25:74)

Herrani, tee minusta ja jälkeläi-sistäni rukouksensa pitäviä, Herramme, ja kuule rukoukseni.Herramme, anna minulle, vanhem-milleni ja kaikille uskoville anteeksi tilinteon päivänä.

(14:40-41)

Perheen rooliin sosialisoitumisen pääelimenä viitataan myös monissa Profeetan (r.h.) haditheissa. Hän on sanonut, että jokainen lapsi syntyy islamin tilassa ja hänen vanhempansa tekevät hänestä sitten kristityn, juutalaisen tai taikauskoisen.

Profeetta (r.h.) on myös sanonut: “Kaikesta siitä mitä isä voi lapselleen antaa, on parasta heidän hyvä koulutuksensa ja harjaannuttamisensa.” JA

“Kuka tahansa, joka on huolehtinut kolmesta tyttärestään tai kolmesta siskostaan ja antanut heille hyvän koulutuksen, kohdellen heitä ystävällisyydellä kunnes Jumala antaa heidän seistä omillaan, Jumalan armosta on hän ansainnut itselleen paikan Paratiisissa.”

5. Sosiaalinen ja taloudellinen turvallisuus

Profeetta (r.h.) on sanonut: “Kun Jumala lahjoittaa sinulle vaurautta, kuluta sitä ensin itseesi ja perheeseesi.” Perheen ylläpito on aviomiehen laillinen velvollisuus, vaikka vaimo olisi rikaskin. Köyhillä sukulaisilla on ensisijainen oikeus zakat’an ja muihin sosiaalisiin avustuksiin. Taloudelliset velvoitteet perheen sisällä ulottuvat lukuisiin suhteisiin. Vanhemmilla ja isovanhemmilla sekä äidin- ja isänpuoleisilla sukulaisilla on oikeus varallisuuteen ja rikkauksiin. Joku sanoi kerran Profeetalle (r.h.): Minulla on omaisuutta ja isäni tarvitsee sitä.” Profeetta (r.h.) vastasi: “Sinä ja omaisuutesi kuulutte isällesi. Lapsenne ovat hienoimpien asioiden joukossa, mitä hankitte. Syökää siitä, mitä lapsenne hankkivat.”

Perheenjäsenet pysyvät kokonaisuutena sen sisällä; vanhuksia ei laiteta vanhainkoteihin eikä orpoja heitetä orpokoteihin. Köyhiä tai työttömiä ei jätetä julkisen avun varaan. Sen sijaan kaikki nämä ongelmat ratkaistaan ensisijaisesti perheen sisällä tavalla, joka on inhimillisempi ja säilyttää jokaisen kunnian ja tarpeet. Perhe on ensimmäinen taso islamilaisen järjestelmän sosiaalisessa turvallisuudessa. Muut tasot sisältävät joukon sosiaalisia laitoksia ja valtion sosiaaliturvajärjestelmä on yksi niistä.

6. Perheympyröiden laajentaminen ja sosiaalisen koossapysymisen tuottaminen yhteiskunnassa

Avioliitto on myös keino laajentaa ihmissuhteita ja kehittää sukulaisuutta eri yhteiskuntien erilaisten ryhmien välillä - perheiden, heimojen ja kansallisuuksien välillä. Profeetta (r.h.) on sanonut: “Avioliittositeet (kahden perheen tai heimon välillä) kasvattavat ystävyyttä enemmän kuin mikään muu.”

Avioliitto toimii siltana erilaisten perheiden, heimojen ja yhteiskuntien välillä ja on vaikuttanut osaltaan erilaisten ihmisten syventymiseen laajemmaksi suvuksi. Käytännössä avioliitto hoiti tätä roolia varhaisella islamin aikakaudella kuin myös läpi islamilaisen historian ja kaikissa maailman kolkissa.

7. Motivaatio yrittämiseen ja uhrautumiseen

Epäsuorasti on myös esitetty, että avioliitto kasvattaa tunnetta vastuusta ja saa aikaan sen, että yksilö näkee suurempaa vaivaa ansaitakseen elantonsa ja kehittääkseen taloudellista osaansa. Koraani viittaa tähän näkökohtaan, kun se kehottaa ihmisiä menemään naimisiin.

Ottakaa huoleti puolisoiksenne leskiä ja hurskaita orjianne ja orjatta-rianne; vaikka he olisivatkin köyhiä, tekee Jumala heidät rikkaiksi vauraudestaan. Jumala on Vauras,

Tietävä. (24:32)

Nämä ovat joitakin päätoimintoja, joita perhe islamilaisessa yhteiskunnassa suorittaa. Se tarjoaa ihmisrodulle mahdollisuuden lisääntyä ja jatkua. Se toimii yksilön ja yhteiskunnan moraalin suojelijana. Se luo miellyttävän ympäristön puolisoiden henkiselle ja tunteelliselle täyttymiselle, kuten myös muille perheenjäsenille, ja se edistää rakkautta, myötätuntoa ja rauhaa yhteiskunnssa.

Se perehdyttää uudet sukupolvet kulttuuriin, perinteisiin ja heidän sivilisaationsa edelleen kehittämiseen. Se on sosioekonomisen järjestelmän tuki ja turva. Se terävöittää ihmisen motivaatiota ja kannustaa yrittämiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Se on sivilisaation kehto ja silta, joka mahdollistaa uusien sukupolvien siirtymisen yhteiskuntaan. Se on linkki, joka yhdistää menneisyyden ja nykyisyyden ja tulevaisuuden tavalla, jossa sosiaalinen muutos tapahtuu terveen ja tasapainoisen prosessin kautta. Täten se on toisaalta keino, jota käytetään säätelemään suhteita sukupuolten välillä ja jolla lapsen suhde yhteiskuntaan ratkaistaan, ja toisaalta se on yhteiskunnan perusyksikkö, joka yhdistää sen jäseniä ja sallii heidän toteuttaa ideologista ja kulttuurellista rooliaan maailmassa (sekä nyt että tulevaisuudessa). Tämä on kaikkialle ulottuvan perheinstituution merkitys. Jos tämä instituutio heikkenee tai tuhoutuu, koko kulttuuri ja sivilisaatio ovat uhattuina.

Avainrooli perheen asianmukaisessa kehittämisesssä on naisella. Islamilaisessa yhteiskunnassa hän on vapautettu ankarasta elannon etsimisestä ja työn hankkimisesta. Sen sijaan hän enemmän tai vähemmän omistautuu perheelle, ei vain omille lapsilleen, vaan kaikille perhesuhteille. Hän on vastuussa sen toimimisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Hän pitää huolta perheen fyysisestä, tunteellisesta, koulutuksellisesta, hallinnollisesta ja muista tarpeista. Se on maailma sinällään ja sisältää verkoston aktiviteetteja, yksilöllisiä, fyysisiä ja järjestöllisiä. Hän johtaa ja hoitaa tätä maailmaa vastuulla ja arvovallalla. Molemminpuolisen ymmärryksen kautta ja sen toteuttamisessa, mitä Jumala on heidän harteilleen asettanut, muslimimies ja -nainen voivat täyttää henkilökohtaiset elämänsä ja luoda vakaan yksikön, joka on muslimiyhteiskunnan perusrakenne.

Käännetty Khurshid Ahmadin kirjasta “Family Life in Islam”

Ylös    


LUKIJOILTA

NÄKOKULMANI KESKUSTELUUN MIEHEN JA NAISEN ROOLEISTA MUSLIMIPERHEISSÄ

nimim. Jasmin

Tänä päivänä ihmisen elämää jaksottavat opiskelu, työ ja työttömyys. Muutos tilanteesta toiseen voi olla nopea ja arvaamaton. Jatkuvasti muuttuvat elämäntilanteet vaikuttavat myös perheensisäiseen elämään.

Islam myöntää naisen ja miehen väliset psyykkiset ja fyysiset erot ja antaa ohjeissaan kummallekin mahdollisuuden toteuttaa perimmäistä luonnettaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ehdotonta tai peruuttamatonta roolijakoa perheessä.

Kun kaksi aikuista todella haluaa sitoutua perheen tuomaan vastuuseen, ei luulisi roolimallien nousevan ongelmaksi. Erityisesti lapset tuovat mukanaan suuren vastuun, jolloin vanhempien yhteispeli on kaikkien hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Mitä iloa on uraputkessa etenevästä, kaiken kotona hoitavasta, lapsia tarhaan ja takaisin raahaavasta “burn out”-vaimosta? Entä työttömänä, kotona turhautuneena vaeltelevasta miehestä? Järjen käyttö on todellakin sallittua, ja vastuu kodin töistä voi muuttua olosuhteiden mukaan.

Koti on koti, eikä mikään hotelli. Vaikka vaimo kantaisikin luonnostaan ja olosuhteiden salliessa suuremman vastuun kodista, ei miestä pidä kokonaan jättää ilman roolia kodin sisällä. Esim. raskauden loppumetreillä ja synnytyksen jälkeisenä aikana on miehellä suuri vastuu kaikesta kodin sisällä ja ulkopuolella. Vaimo tarvitsee tukea mieheltä, eikä miehen luonnollinen rooli “perheen suojelijana” ole helppo, jos hän ei tiedä miten pölynimuri toimii. Ei ole viisasta eikä oikein tehdä miehestä

“vierailijaa” omassa kodissaan

Mikäli luottamus toiseen on kunnossa ja yhteiset päämäärät perheen hyväksi tiedossa, löytyy myös kykyä jakaa perheen vastuualueet uudelleen tilanteen niin vaatiessa.

Pian seitsemän vuoden avioliiton aikana ja nykyään kahden lapsen äitinä olen ollut perheen ainoa työssäkäyvä, opiskelija, työtön ja tällä hetkellä tyytyväinen perheenäiti. Mieheni roolit ovat olleet samoin vaihtelevat. On hyvä muistaa, ettei onnistuneinkaan avioliitto ole ainaista auringonpaistetta. Avioliitto on myös kovaa työtä ja tavallista arkea. Perhe on aina yhteisyritys. Ja yhteisen uskomme ja samojen päämäärien avulla se tavallinenkin arki voi olla antoisaa.

Ylös    


KUUKAUDEN HADITH

Abu Huraira kertoi Allahin Lähettilään (Allahin rauha ja siunaukset hänelle) sanoneen:

Viisi pakollista rukousta, perjantairukouksesta seuraavaan perjantairukoukseen ja Ramadan-kuun paastosta seuraavaan Ramadaniin - nämä kaikki poistavat synnit, jotka on tehty niiden välissä, jos vain on välttänyt isoja syntejä.

-Sahih Muslim-

Ylös    


LASTENNURKKA

Koska Mariam-täti kirjoitti tällä kertaa tarinan, joka sopii paremmin ensi lehden teemaan Islam ja luonto, on palstantekijä tällä kertaa Khadija- täti.

Osa mukanaolevasta materiaalista on käännetty ruotsinkielisen Salaam-lehden VI SMÅ-lastenliitteestä.

Viimekertaisten tehtävien oikeat ratkaisut:

MUSLIMI USKOO (puuttuneet kirjaimet on alleviivattu)

ALLAH

TUOMIOPÄIVÄ

ENKELIT

PROFEETAT

KIRJAT

SALLIMUS

Vastaukset kysymyksiin:

1. Kuinka monta suuraa (lukua) on Pyhässä Koraanissa? vast: 114

2. Kuinka monta päivää islamilainen kuukausi kestää? vast. 29 tai 30 pv.

3. Mikä on paastokuukauden nimi arabiaksi? vast. Ramadan.

4. Kuinka monta taivasta Allah on luonut? vast. 7.

5. Mikä Jeesus on islamissa? vast. Profeetta.

 

SANO EI KOLMESSA TAPAUKSESSA:

EI TUPAKALLE

EI ALKOHOLILLE

EI HUUMEILLE

**

ISLAMIN VIISI PILARIA

 

Islamissa on viisi pilari kuten talossa:

1.Shahadan eli uskontunnustuksen sanominen

2. Viisi kertaa päivässä rukoileminen

3. Ramadan-kuussa paastoaminen

4. Zakat’n maksu puutteenalaisille

5. Pyhiinvaellus Mekkaan

Jos pilarit ovat lujat, talo seisoo lujasti.

Jos kaikki muslimit tekevät nämä viisi asiaa, islam tulee lujaksi.

(kirjasta ISLAM FOR CHILDREN, kirj. Ahmad von Denffer)

 

AL-SALAMU ALAIKUM!

Näin me tervehdimme toisiamme

- Al-salamu alaikum!

Minun nimeni on Aisha.

Mikä sinun nimesi on

- Wa alaikum us-salam,

minä olen Ahmad.

Näin vastaamme kysymykseen

-Kuinka voit?

- Al-hamdulillah

Näin sanomme kun alamme syömään

- Bismillah

(suomeksi Jumalan nimeen)

Näin sanomme aterian lopuksi

- Al-hamdulillah

(Ylistetty olkoon Jumala)

TÄMÄNKERTAISET TEHTÄVÄT:

VASTAA KYSYMYKSIIN

1. Missä sijaitsee Kaaba?

2. Mitä ruokaa muslimi ei syö (vastaukseksi yksi ruokalajeista, joita emme syö)?

3. Viimeisen profeetan nimi?

4. Mitä tarkoittaa sana islam suomeksi?

Oikeat vastaukset ensi numerossa!

Tällä kertaa on mukana tehtävä myös kaikkein pienimmille lukijoillemme el

VÄRITÄ ALLAOLEVA MOSKEIJAN KUVA

Ylös