Ali

Minulla on ystäviä, jotka rakastavat minua ja joita minä rakastan. Nämä ystäväni ovat minun elämäni elämänlanka. Mitä enemmän heitä rakastan, sitä voimakkaammin elämä minussa huutaa synnytystuskaansa.

Sieluni on kuin janoinen vaeltaja hiekkaerämaassa, joka on pitkään vaeltanut kuoleman laaksossa. Ja tuo kuolema on totisesti kuin ikuisuus itse, joka äärettömänä leviää ympärilläni. Mutta nyt kuolemasta uupunut sieluni on tullut suuren keitaan äärelle, jota kutsutaan nimellä islam.

Tiedä veljeni, että minä olen ylittänyt kokonaisia vuoria, joiden huipuilla oli ylpeitä ihmisiä, itseensä tyytyväisiä, älystään, tiedostaan ja ajatuksensa voimasta juopuneita... Minä olin heidän kaltaisensa, hyvin ylpeä, paljon tietävä ja itse itseäni ihaileva.

Nyt olen tässä, poissa vuorilta, autiomaassa, jonka keskellä avautuu suunnaton keidas. Nämä keitaan ihmiset ovat erilaisia kuin nuo vuorten ihmiset. Keitaalla asustavat ihmiset eivät ole ylpeitä. He rakastavat toisia keitaan ihmisiä ja ovat itse rakastettuja. Minä katson keidasta, ja sydämeni sykkii kaikelle sille, mitä näen keitaalla tapahtuvan. Minä tunnen joitakin ihmisiä tuolta keitaalta, ja sydämeni sykkii kuin huumaantuneena. He ovat erilaisia kuin autiomaan ihmiset. He rakastavat toisiaan, ja he rakastavat minua ja minä rakastan heitä jokaista yhdessä ja erikseen. Kun minä rakastan keitaan ihmistä, hän rakastaa minua, ja minä rakastan häntä, loputtomiin.

Veljeni, minä tiedän että järki ja ajatus on vuori, sillä minä olen kulkenut tuon vuoren ylitse. Silloin minä juovuin sen vuoren korkeuksista, joka oli säihkyvästä ajattelusta kudottu. Sen vuoren valtias sanoi minulle. "Tämän vuoren säihkyvät jalokivet ovat sinun, mutta jos tahdot kiivetä huipulle asti kaikkein kirkkaimmin loistavien tiedon timanttien luokse, on sinun annettava sydämesi minulle pantiksi."

Voisin kertoa tästä vuoresta ja sen salaisuudesta sinulle paljon, mutta huuleni ovat rakkauden sinetöimät. Voin puhua vain sellaisin sanoin, jotka todistavat keitaan ihmisten rakkaudesta. Siksi autiomaan ihmiset pitävät keitaan ihmisä hulluina runoilijoina. Sokeina ja kuuroina he vaeltavat autiomaassa. He eivät tajua omaa tilaansa, ja heidän tekonsa ja ajatuksensa näyttävät heistä itsestään kauniilta. He eivät rakasta toisiaan eivätkä he ole rakastettuja. Heidän rakkautensa on omistamista. H sanovat rakastavansa aviopuolisoitaan ja lapsiaan, mutta he eivät näe synkkää vihaa jonka vankeja he ovat.

Voisin kertoa tästä autiomaasta ja sen salaisuudesta sinulle paljon, mutta huuleni ovat rakkauden sinetöimät. Voin kuvailla ainoastaan keitaan ihmeellisyyttä ja siellä asuvien ihmisten elämää. Minä rakastan heitä ja he rakastavat minua. Kun sydämeni lähestyy keitaan ihmisen sydäntä, ja kun huuleni avautuvat puheeseen, todellinen puhe käydään sydänten välillä. Sydän sanoo: minä rakastan sinua. Sydän sanoo sen jatkuvasti, eikä järki sitä käsitä. Mitä enemmän sydän rakastaa, sitä enemmän se tahtoo rakastaa. Aivan kuin koko olemukseni tahtoisi muuttua sydämeksi. Voisin sanoa: Jumalan kiitos, olen sydän.

*****

Tiedä veljeni, ettei rakkauden polku ole vaaraton. Kun rakkaus täyttää sydämesi, tahtoisit uinahtaa sen pehmeälle höyhenvuoteelle, ja ummistaa silmäsi rakkaudesta uupuneena. - Tiedä veljeni, ettei rakkaus ole unihiekkaa. Se on viiltäviä ohdakkeita, joka repii sielusi siteet tuskaa tuottaen. Rakkaus on totisesti taistelutanner, joka nostattaa pölyn.

Tiedä veljeni, ettet sinä koskaan voi omistaa rakkautta. Rukoile Jumalaa, että Hän tekisi sydämestäsi tyhjän ruukun. Ja sen jälkeen rukoile Jumalaa, että saisit ojentaa ruukkusi Hänen eteensä.